Olen ponnistellut ylös vakavan masennuksen suosta. Toki minulla on yhä mielialalääkitys, mutta alan tuntea itseni likipitäen normaaliksi.

Vaikka en ole viillellyt kuukausiin, arvet loistavat yhä punaisina. Etten koskaan unohtaisi. Etten enää koskaan ajautuisi siihen samaan.

Minulla on tulevaisuus. Minulla on ystäviä, perhe, rakkautta ja lämpöä. Kaikki on hyvin nyt.

En tiedä, ketä kiittäisin. Peikot ovat kaatuneet. Olen vapaa sairauteni ikeestä. Elämä muuttui sittenkin kauniiksi.

Olen ehkä onnellinen. Ainakin tänään.

Ja niin, minulla on poikaystävä. Sellainen ihana poika. Aivan yhtä vittumainen, kyyninen, sarkastinen, ilkeä ja ärsyttävä kuin minäkin olen. Siksi kai hänestä niin paljon pidänkin. Minulla on rikostoveri. En tiedä, miten näin kävi. Ajauduimme vain tähän ja nyt emme voi päästää irti toisistamme. Ensimmäistä kertaa elämässäni tapahtui jotain, jota en suunnitellut ennalta.

Hei olen M. Olen tässä. Olen kiinni hetkessä. Kaiken vaikean jälkeen osaan taas hymyillä. Kiitos jokaisella, joka jaksoi minua silloin, kun en itse jaksanut. Maailma on parempi nyt.

M