Kauempaa hänen silmiään voisi luulla ruskeiksi. Ne loistavat lämpiminä ja ystävällisinä kalpeaista kasvoista. Mutta kun pääsee tarpeeksi lähelle, niin lähelle että tuntee hänen henkityksensä kasvoillaan, huomaakin silmien olevan pääasiassa vihreät, ruskea on vain ohut rengas iiriksen ulkoreunalla. Silmät ovat kauniit, mantelinmuotoiset ja lempeät. Kun katsoo oikein tarkkaan, voi löytää poskilta tähän vuodenaikaan hyvin haaleita pisamia. Hänen suunsa kääntyy hymyyn ja poskiin ilmestyvät ilkikuriset painaumat. Kätken hymyni hänen kaulaansa. Suljen silmäni ja hänen tuoksunsa ottaa minut valtaansa.

Hetki, jona sormet asettuvat lomittain. Nenä vasten poskea. Huulet, jotka hapuilevat toisiaan. Koulun ankea hälinä katoaa ympäriltä, kaikki liukenee. Vatsanpohjasta kiristää yllättäen. Kaikki pysähtyy ohikiitäväksi sekunniksi vain kiirehtiäkseen seuraavassa hetkessä kahta nopeammin. En välitä. En välitä mistään, en katseista, en pahansuovista kuiskauksista. Sinä olet siinä ja pidät minusta kiinni. Minä olen lähelläsi ja pidän sinusta kiinni. Älä koskaan satuta minua. Minä en koskaan pysty satuttamaan sinua. Hengitä tätä ilmaa kanssani. Olet osa minua. Minä olen osa sinua. Minä uskon sinua.

Aistin katseet. Ihmettelevät, julkeat, nauravat kasvot. Vihaan niitä. Vihaan niitä kaikkia. Vihaan niin paljon, että tunnen hukkuvani vihaan. Sitten sinä olet siinä, katsot minua, kosket minua. Viha häviää. Pelko kutistuu pois. Epävarmuus ja ahdistus liukenevat taka-alalle. Suutelet minua. Kielesi koskettaa omaani. Hymyilen suuhusi. Sormeni nostavat paitaasi. Tapaan vatsasi käsieni alla, upotan kylmät sormeni kylkiisi. Naurat, otat käteni pois. Suutelet uudestaan, puren huuliasi. Nauramme molemmat. Puret minua kaulaan. Nuolen poskeasi. Olet siinä, olet minun. Olet minun, eikä minun tarvitse olla yhtään mustasukkainen, vaikka olenkin. Olen tässä, olen sinun.

Ehkä voisin rakastaa sinua.

Mew - Shiroi Kuchibiruno Izanai

M