En syönyt tänään lääkkeitä. Päätin, etten enää syö niitä. Tiedän, ettei niitä saisi lopettaa näin, yllättäen. Tiedän, että se on vaarallista.

Minä olen tarpeeksi hyvässä kunnossa. Minä selviän ilman niitä. Tietysti voi kysyä, johtuuko parempi oloni vain lääkkeistä. Aika näyttää.

Minun pitäisi soittaa lääkärilleni, mukavalle sedälle. Pitäisi kertoa, miten Sepram latistaa minut, miten annostus on liikaa. Se on niitä asioita, joita en saa aikaa. Minun pitää valehdella sille, että olen hyvä tyttö.

Tänä aamuna pakkomielteeni sai minusta taas vallan. Tein kiihkossani vatsalihasliikkeitä ja ajatuksissa poltti vain se yksi piinavaa lause: minun on pakko laihtua. Pakko pakko pakko.

Olen lihava ja ruma. Lihava on ruma. Minä olen ruma. Minä en ole mitään.

On kylmä. Minun on paha olla.

Olen pettynyt itseeni.

Miten joku voi kirjoittaa niin kauniisti kuin Juha Itkonen kirjoittaa?

Minä haluaisin osata kirjoittaa.

M