Tunnen itseni niin väsyneeksi ja rikkinäiseksi. Uusi päivä, aina uusi isku vasten kasvoja. Aloitin viiltelynkin taas. Se on minun oma asiani. Minun juttuni. Minun arpeni ja minun kipuni. Itsetuhovietti lyö aaltoina ylitseni. Miksi minun pitäisi vastustaa sitä?

Pää tuntuu raskaalta. Elämä on liikaa. Kaikki tuntuu musertavan turhalta. Itkettää taas. En vihaa itseäni enää, säälin enemmänkin. Olen aina kuvitellut itsestäni liikoja, mutta olen pelkkä tyhjä kuori. Liian nuori olemaan oikeasti surullinen. Liian vanha olemaan vaikea. Liian kaikkea ollakseni mitään. Ääripäät muodostavat minut. Masennus, joka kääntyy koko ajan enemmän ja enemmän kaksisuuntaisen mielialahäiriön suuntaan, imee minut tyhjiin. Pahinta on se, kuinka se vaikuttaa aivan kaikkeen. Alkaen hiustenpesusta päättyen tulevaisuuden suunnitelmiin.

Kaikilla muilla on joku syy elää. Kaikilla muilla on elämä ja rakkaus ja kaikki lisämausteet. Itsestänihän se on kiinni, mutta minä en haluaisi elää. Tuntuu kuin kärsisin jotain suurta rangaistusta.

Liian järkevä. Kääntyykö kaikki lopulta minua vastaan?

Isä on sairas. Äiti on väsynyt. Mikä oikeus minulla on vielä lisätä heidän taakkaansa?

Avaan ihoni, suljen silmäni ja katoan.

M