En osaa päättää, onko tämä kaikki vain suurta melodraamaa, kaksisuuntaista mielialahäiriöitä, varhaisiän dementiaa, masennusta vai kenties vain aikuistumista. Päivät ovat joko kepeitä kuin linnunlaulu hunajavirrassa tai sitten synkkiä, ahdistavia ja verisiä. Tasapaino. Kuulutan edelleen tasapainon perään.

On hirvittävää olla minä. Tai toisinaan se on ihan kivaakin. Yleensä hirvittävää. Olen vähän arka ja sitten kuitenkin liian utelias. Olen jotenkin jumissa kahden roolin sisällä, enkä oikein tiedä itsekään, mikä olen. Jossain asioissa olen kiivas, välillä taas ei kiinnosta yhtään. Minulla on diagnosoitu masennus, suomalaisten kansantauti. Voi kuinka ihanaa!

Tänään luimme koulussa Runebergin runoja. Ne olivat mielestäni huonoja. Esimerkiksi Saarijärven Paavo. Paavo ottaa nöyränä vastaan kaiken, mitä eteen tulee. Kuin koira, joka aina vain heiluttaa häntäänsä, vaikka kuinka isäntä potkisi. Se on vääränlaista nöyryyttä. Se opettaja sanoi, että on minun kanssani samaa mieltä. Se on kyllä melkein kaikessa samaa mieltä minun kanssani. Se on aika nuori ja tosi kiva.

Viiltelin tänään taas. Se ei oikein tunnu enää missään. Nips naps, oho haava tuli. Verta valuu. Se on kyllä kaunista, kun veri valuu pitkin rannetta. Tuntuu jännittävältä, että se on juuri minun vertani.

M