Minä olen sairas. Olen sekava. Menetän kontrollin ja haluan tappaa itseni. Itken tyynyliinat pilalle. Elämäni on likainen putki, en kykene näkemään eteen tai taakse.

Katson kuinka ihmiset nauravat. Yritän nauraa itsekin. Ystäväni työntää siideritölkkinsä nenäni eteen. Maistan ja muistan, että syön keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Yritän hymyillä. Koitan kovasti olla normaali. Pelkään, että ne näkevät silti lävitseni. En osaa puolustaa itseäni. Ajattelen mummoa ja puhtaita lakanoita.

Ulkona on punaista. Aurinko vuotaa verta taivaalle ja maisema muuttuu vanhaksi valokuvaksi. Demonit kirkuvat joka päivä vähän kovempaa. Ne huutavat minun kuolemaani. Marilyn Monroen raukea katse seuraa minua ja tiedän, etten koskaan ole kuten hän. Painaudun syvemmälle peittoni sisään, hukun peittooni. Suljen silmäni ja jätän tämän maailman.

Aamun valo minut kuitenkin herättää. Minä en jaksa olla enää onneton. Vammainen. Hylkiö. Kykenemätön elämään.

M