Hiljainen koputus ovelle. Käännähdän ympäri tuolillani ja vedän vasemman käsivarteni vasten vatsaani. Arvet piiloon. Isä kurkistaa arasti ovenraosta.

"Moi."
"Moi."

Pitkittynyt hiljaisuus.

"Onko vielä kipee olo?"
"On."
"Onko kuumetta?"
"Ei."
"Tarvitko sä jotain?"
"En."
"Jaa."

Isä lähtee pois. Hyvä. Se ei näe, miten paljon silmissäni on kyyneleitä.

Kuinka voisin kertoa sinulle, isä, miten paljon tarvitsenkaan? Tarvitsen sinun rakkauttasi nyt. Tarvitsen sinua kaikkien menneiden vuosienkin puolesta. Minä olen sinun tyttäresi, jonka sinä annat kärsiä omassa kodissasi! Isä, en koskaan ollut sellainen kuin piti. Isä tiedän, ettet odottanut minusta tällaista. Olen tuottanut pettymyksen, mutta älä silti anna minun elää tässä helvetissä. Rakasta minua isä! Rakasta minua nyt. Isä, minä tarvitsen sinua.

M