Se on hyvä kirja. Se on varmasti ihan vitun hyvä. Mutta minäpä jätän sen lukematta. Jätän ihan piruuttani. Minähän en makaa tätä päivää sohvalla lihomassa. Kirja on tuossa huomennakin. Ja ensi viikolla. Ja jouluna. Ja kahden vuoden päästä. Miksi taivaan tähden minä lukisin sen nyt?

Vihaiset pisarat virtaavat ohimoissani. Niska jyskyttää ja haisee kardemummalta ja pippurilta. Sivelin siihen aromaterapeuttista öljyä. Haju ei ole paha, mutta ei kyllä hyväkään. Eikä se juuri auta. Hiukset ovat yksi likainen, nopeasti ponnarille vedetty kiilloton takku. Silmälasit ovat keränneet jostain rasvapinnoitteen päälleen. Raikas ei todellakaan olisi sana, jolla kuvailisin tämän huoneen ilmaa.

Ulos. Ulos. Ulos.

Haluan lähteä etsimään elämää. Sitä pulppuavaa nuoruuden lähdettä ja jotain, rakkauden kuumaa laavavirtaa. Hekumaa ja tuoksuvia kukkia. "Seksi vie ja taksi tuo".  Minulla ei ole varaa kumpaankaan. Missä perkeleessä se yksikin mies on silloin, kun kaipaan seuraa? Vastaan itse: töissä, muutaman sadan kilometrin päässä. Siellähän se, ansaitsee rahaa, sillä se on fiksu ja aikuinen. Ja se asuu siellä.

Nyt loppui tämä nyhjöttäminen. Nyt loppui, voi vittujen kevät. Luuri käteen ja langat laulamaan. Kyllä joku minun seurakseni lähtee. Jos ei lähde, niin menen yksin ja isken sen runoilijapojan sieltä baarin nurkasta. Varmasti isken ja se kirjoittaa minusta runon, kun makaan nin runollisesti alasti sen sängyllä ja pulppuan kuin runosuoni. Saatan iskeä sen muutenkin. Joku muukin ehkä kelpaisi.

M