Pellot ja metsät tuoksuvat syksyltä. En tiedä, mitä tuo on, olisiko ohraa tai kauraa, mutta se tuoksuu hyvältä kypsyessään. Se tuoksuu ala-asteelta, keinulta ja kiipeilytelineeltä, viattomuudelta. Jos vain pääsisinkin takaisin niihin kesiin.

Miekkonen. Haluan rakastaa sinua. Rakastan sinua. Anna minun rakastaa sinua. Anna minun olla sinun. Rakasta minua. Kaikista vioistani huolimatta.

Elokuinen taivas on kaunis. Se luo puista tummia ja mahtavia silhuetteja vasten rauhallisena hehkuvaa sineään. Tuohon hämärään olisi helppo kadota. Lakata olemasta. Olen satujen orja.

Lastenhuoneen lattialla on kirja auki. Lähestyn sitä kuin se kutsuisi minua. Kirja on vieras, mutta samalla äärettömän tuttu. Kuvassa on pieni ja vanha mies, joka lukee kirjaa ja kävelee puiden reunustamaa tietä punaiseen auringonlaskuun. Tuijotan hetken kuvaa tajuan: minä olen tuo mies.

Sänky ei houkuttele yhtään. Se on sotkuinen ja lakanat kulahtaneet. Edes tyynyt eivät näytä pehmeiltä. Tuossako minun pitäisi nukkua? Kaivan hyllystä runokirjan ja unohdan lakanat. Nukahdan. Unissani kellun pilvien päällä ja suutelen jumalaa. Aamulla herään kylmään ja märkään, omaan kuolaani.

Aamulla, kun on kylmä, sänky muuttuu houkuttelevaksi.

Älytöntä rakastaa. Hakea väkisin elämälleen suuntaa ja merkitystä. Kuin hohtava valo taivaanrannassa. Kävelen sinua kohti, halusit tai et. Kannan käsissäni levottomasti sykkivää sydäntäni ja lasken sen jalkojesi juureen. Mitä aiot tehdä sille? Mitä teet minulle?

Vastaa minulle.

Puhu minulle.

M