Jännittävää, miten nopeasti mielialat voivatkin vaihdella. Aamu valkeni mitä parhaimmissa merkeissä, teetä ja hyvä kirja. Nyt olo on kuin hellalle unohtuneella tiskirätillä; käryän hitaasti ja pahaa hajua levittäen. En edes tiedä, mikä nyt vihastuttaa. Väsyttää ja ahdistaa olla olemassa. Tekee mieli tarttua uudestaan tuohon kirjaan ja unohtaa oikea maailma. Mutta sehän olisi ongelmien pakoilemista.

Mikään ei kuitenkaan ole totta! Mitään ei ole olemassa, eikä ketään ja kaikki on aivan väärin nyt. En saa ajatuksiani kasaan, en mitenkään. Pääni putoaa seuraavaksi hartioiltani ja kierii sängyn alle piiloon pahaa oikeaa maailmaa. Tuntuu kuin huone ympärilläni olisi täynnä huutavia ihmisiä, vaikka ei täällä ole ketään. Psykologini sanoi, että tämä kuuluu asiaan. Psykologini sanoi, että minun pitäisi yrittää olla viiltelemättä, mutta nyt se muuttuu taas kovin vastustamattomaksi. Se olisi totta. Todellisuutta, tunnetta oikeasta, oppii ymmärtämään ja arvostamaan vasta, kun sen menettää. Kirjahyllyt pääni sisässä ovat kaatuilleet hujan hajan. En ymmärrä enää mitään. Menisipä tämä nyt vain nopeasti ohi.

M