Jossain palaa. Palaa kovasti ja kuumasti. Olen kahlittuna näkymättömän kahlein sänkyyni. En pysty liikahtamaankaan. Tuijotan kattoa ja tunnen sen. Jossain palaa. Suljen silmäni, mutta palo ei sammu. En edes halua liikkua. Tai haluan. En tiedä, mitä haluan. Polttaa. Suljetuilla luomillani tanssii kuvia. Kuvia käsistä ja huulista. Polte on koko ajan vain kuumempi ja kuumempi. Avaan silmäni, mutta kuvat eivät katoa. Kuvat saavat kasvot ja äänen. Olen lamaantunut. Kaikki ympäriltäni häviää, talo, huone ja jopa sänky, jolla makaan. Jäljellä on vain kuva ja palo. Kuva joka liikkuu ja koskee, muttei voi poltteelle mitään, sillä on lopulta vain kuva. Tunnen vain tuskaa. Suloista tuskaa, joka kiduttaa.

Silmänräpäyksessä palaan takaisin ja lasken käteni kasvoilleni. Mieleni tekisi huutaa. Huutaa ilmaan.

"Minä rakastan sinua ja minä haluan sinut nyt."

Kuulen ääniä. Tässä talossa muitakin. Se ainut ihminen, jonka nyt tarvitsisin luokseni, on kuitenkin monen sadan kilometrin päässä. Yhden puhelinsoiton päässä.

"Minä rakastan sinua ja minä haluan sinut nyt."

En huuda. Kuiskaan sen ilmaan tietäen, että kukaan ei sitä kuulen.

"Minä rakastan sinua ja minä haluan sinut nyt."

Kukaan ei tule. Kukaan ei tule luokseni. Ei tänään, ei huomenna. Polte sammuu aikanaan. Tuuli kadottaa kuiskaukseni. Nyt ja tässä se on kuitenkin ainoa totuus, joka merkitsee yhtään mitään.

Minä rakastan sinua ja minä haluan sinut nyt. NYT.

Oi kuinka mukavaa. Seksuaalisuuteni päätti herätä tänään.

M