Viikonloppu oli raskas. Olo on kuitenkin yllättäen melko tyyni. Kaikesta huonosta ja pahasta huolimatta. Mukavaa, että kerrankin näin.

Miekkosella on tyttöystävä. Minusta ei oikein tunnu miltään. Kyllä se tyttö ihan mukavalta vaikutti. Puheliaalta, ainakin jos verrataan minuun, joka sanoin "moi" saapuessani ja "moi" lähtiessäni enkä juurikaan muuta.

Keikka oli erilainen kuin odotin. Vaikka Placebo onkin minulle nimenomaan surullisten tunteiden bändi, oli live-esitys varsin positiivinen. Hieno keikka.

Nyt ei tunnu muuta kuin fyysiset kivut. En oikein syönyt eilen. Kolmasosan pakastepitsaa ja banaanin. Ei minulla kyllä nälkäkään ole.

Eilen satoi. En ole koskaan eläissäni kokenut sellaista sadetta. Olin alusvaatteita myöten läpimärkä, kun yöllä viimein pääsin bussiin. Bussi oli tupaten täynnä, mutta kiltti kuski antoi minulle ja ystävilleni seisomapaikat. Käytännössä valtasimme aivan bussin takaa ilmeisesti juhlavaatteille tarkoitetun tilan (siellä oli tanko, emmekä keksineet sille muuta käyttöä, kuin henkareiden ripustaminen). Kylmä ja märkä saivat minun mielessäni aivan uuden merkityksen.

Keikka lukuunottamatta eilinen oli aika kamala. Sain kohtauksen asemalla ja siinä sateessa tarpoessani itkin samalla koko matkan. Olo oli niin epätoivoinen. Salamatkin löivät pään päällä ja hetken aikaa oli maailmanlopun odotusta ilmassa. Lähes koko päivän minulla oli hirvittävän huono olo.

Nyt on enää vain turta ja väsynyt. Tänään saan toivottavasti psykologilta lähetteen psykiatrille.

M