Hirvittävä olo, fyysisesti kylläkin. Henkistä perua tietenkin tämä väsymys, päänsärky ynnä muut oireet, mutta fyysisinä ovat helpompi kestää. Koeviikko on aina hirvittävän painava. Minä kuljen selkä kumarassa ja keuhkot kasassa, kuin paineet olisivat konkreettisena taakkana niskassani. Eikä tämä tästä helpota, viikonloppukin menee vallan toisenlaisissa, ei tosin yhtään kevyemmissä, ohjelmissa.

Olen kohta ollut viikon viiltelemättä. Hieno suoritus, mutta koko ajan se on ajatuksissa. En minä siitä muuten tännekään mitään kirjoittelisi.

Haluaisin nukkua. Jännitys viikonlopusta ja miekkosen kohtaamisesta on jo nyt kylmä kivi vatsassa. Samaan aikaan aivot tuntuvat vetelältä puurolta ja jos joku koittaa puhua minulle, en minä ymmärrä häntä. Stressi ja väsymys tekevät minut kärttyisäksi. Enkä minä ymmärrä, mikä minuun eilen meni. Aionko todella värjätä hiukseni? Uskaltaisinko? Vaikka eihän se mikään suuri asia ole. Ei kenellekään muulle.

Huomenna menen kai pojan kanssa kahville. Viimeksi yrittäessämme siitä ei tullut mitään. Nytkään en hirvittävästi uskalla toivoa. Toivottavasti löytäisin jostain energiaa edes normaaliin keskusteluun.

Olisi ihanaa nukkua jonkun kainalossa. Silittää hiuksia, silittää selkää. Ihan vain olla hiljaa ja rauhassa. Nukahtaa turvallisuuteen, lämpöön ja tuoksuun. Rauhaa minä tarvitsisin, nyt se vain tuntuu niin kaukaiselta.

Minun kiinnostukseni seksiin vaihtelee Suurimman osan aikaa se ei kiinnosta minua yhtään. Väsymys, stressi ym. laskee tietysti halukkuutta, mutta harvoin ajatus on tuntunut niin epämiellytävältä kuin tänään. Eräs poika koulusta silitteli mahaani ja toinen päätti kutitella polvista. Usein en jaksa hirvittävästi välittää tuon kaltaisesta toiminnasta. Se on yleensä lähinnä hauskaa, ilman minkäänlaisia seksuaalisia tuntemuksia. Tänään en vain kestänyt sitä. Poikaparat taisivat jopa pelästyä, kun niin tiukasti käskin heitä lopettamaan. Onneksi lopettivat kuitenkin. Välillä kaipaa tilaa.

Ihmiset ärsyttävät minua. Menisin nukkumaan, mutta en minä kuitenkaan saa unta.

M