"Minä olen M. Minä olen pikkusisko ja isosisko. Minä olen 17 vuotta ja ihan teini vielä. Minulla ei ole paljon ystäviä, mutta sitäkin tärkeämpiä. Minä olen kaikkien mielestä todella itsepäinen ja minä olen aina vastaan. Minä en vihaa ketään. Minä huolehdin aina kaikesta. Minä pidän vanhuksista ja joistain lapsista. Minä olen kummitäti. Minä en juo alkoholia enkä minä polta, mutta monet eivät tiedä sitä. Minä olen bi. Minun suosikkihenkilöni Aku Ankassa on Roope-setä. Minä pidän psykologiasta, äikästä ja historiasta. Minä olen hassu ja hidas. Minä olen omalla tavallani älykäs ja vittumainen. Minä olen kusipää. Minä olen rakastunut. Minulle on helppo puhua ja minä lohdutan aina kun siihen on tarvetta. Minä pelkään ihmisiä, mutta olen rohkea silloin kun tarvii. Minä elän musiikille. Minä voisin olla nyt bändäri. Ihmiset pelkäävät minua. Minä osaan satuttaa. Minä en osaa itkeä niin, että joku näkee. Minä pidän huume-elokuvista, kuten Unelmien sielunmessu tai Trainspotting. Minun lempikirjani on Porno. Minä en näytä, jos minuun sattuu. Minä olen ylpeä. Minä tunnen enemmän poikia kuin tyttöjä. Minä olin koulukiusattu ja se teki minusta tällaisen. Minä rakastan kirjoittamista ja minä olen riippuvainen mesestä. Minä olen mustasukkainen ja kateellinen. Minä olen välillä ilkeä. Minä selviän aina. Minä olen anarkisti. Minä tiedän paljon punkista. Minä olen laiska. Minä ymmärrän. Minulla on paljon koruja. Minä olen kaksmielinen. Minä kaipaan kosketusta. Minä pidän ruuasta, mutta en aina syö tarpeeksi. Minä pidän suklaasta. Minä en ikinä ajattele ennen kuin puhun tai teen. Minä häpeän. Minä olen välillä vähän M."

Onpa todella hirveää tekstiä. Nuo puhekielisyydet ja virheet puistattavat täältä katsottuna. Tuo pätkä on siis kirjoitettu viime vuoden syksynä, aivan syyslukukauden alussa. Tuosta huomaa, miten paljon minä todella olen viime talven ja kevään kuluessa muuttunut.

Miksi sisaruus on mainittu ensimmäisenä asiana? Mielenkiintoista. Asia on ilmeisesti mietyttänyt tuolloin. Ei se mielestäni ole mitenkään merkittävä identiteettiäni määrittävä tekijä.

Nauratti tuo "ihan teini vielä". Tuolloin varmasti miekkosen vaikutuksesta koin itseni hyvin nuoreksi. Enää en tunne olevani niin kovin teini. En edes miettinyt mitään henkinen ikä -kuraa pitkiin aikoihin.

Ystävyyssuhteissa on tuon jälkeen tapahtunut paljon kaikenlaista. Vähemmän ystäviä ja vähemmän tärkeitä. Ei kovin positiivinen asia. Enkä minä enää nykyään ole aina vastaan. Sellainen asenne on hävinnyt aika täydellisesti.

Viha. Olen alkanut vihata, lähinnä itseäni. Muistan, mitä tuolla tarkoitin ja tavallaan se pitää paikkansa vieläkin. En osaa vihata yhtäkään ihmistä juuri sillä hetkellä, kun olen hänen kanssaan tekemisissä.

Aku Ankan suosikkihenkilö tuskin on koskaan ollut mitenkään merkittävä asia. Roope se on edelleen, mutta todella pinnallista tämä minun oman identiteetin pohtiminen näemmä tässä on.

Hassu ja hidas? Mitä jumalan nimeen minä tuossa olen miettinyt? Tai mitä tarkoittaa "omalla tavallani älykäs"? Ilmeisesti en ole voinut edes kirjoittaa, että pidän itseäni älykkääni. En minä sen hitaampi ole kuin muutkaan. Hassu on täysi mysteeri.

Kusipää oli sellainen, minä itseäni esittelin viime kesäni. Jostain kumman syystä pidin sitä hienona asiana. Halusin olla ilkeä ja itsenäinen, oikea kunnon narttu. No, en toivottavasti ole. Pehmeämmät arvot ovat minullakin nousseet kunniaan.

Miten ihmeessä minä olisin voinut viime syksynä olla bändäri? Niin, tämä on joku sen hetken ajatusmaailman hämärä toivekuva. Tätä lukiessa tuntuu kuin olisin viime syksynä ollut vielä enemmän eksyksissä kuin nyt. Eikä minua kukaan pelkää.

Valitettavasti yhä edelleen minä osaan satuttaa. Enää en kuitenkaan satuta. Ainakin pyrin siihen, etten satuttaisi.

Olen ottanut itkuisen askeleen; psykologin nähden olen itkenyt. Olen vähitellen alkanut näyttää, jos minuun sattuu. Ymmärrän hieman paremmin sen, että minäkin saan loukkaantua ja minullakin on oikeus vaatia anteeksipyytöä.

Ylpeys on aika ilmeisistä syistä latistunut viime aikoina.

Koulukiusaus on varmasti vaikuttanut nykyiseenkin olemisiin, muttei kuten tuolloin luulin. Silloin tunsin itseni vahvaksi ja kiitin siitä kiusaamista. Olen tainnut olla todella hukassa.

Kirjoittaminen on jatkuvasti vain tärkeämpää ja tärkeämpää. Mese ei enää kuulu elämääni, onneksi. Mustasukkaisuus ja kateus ovat muuttaneet muotoaan enemmän yleiseen suuntaan. En ole enää kateellinen jollekin tietylle ihmiselle, vaan yleisesti kaikille. Ei aivan noin kärjistetysti, mutta periaatteessa.

Minä en selviä aina, ainakaan yksin. Tärkeä opetus.

Anarkistiksikaan en enää itseäni nimittäisi. Olen alkanut ajatella, teot ja puheet ovat jääneet todella vähälle. Hyvä asia. Häpeästä en koskaan pääse eroo.

Viimeinen lause on joku heitto, joka oli tuolloin ajankohtainen.

M