Tänään on ollut aivan käsittämättömän hyvä päivä verrattuna muutamiin viime viikkoihin. Pidin esitelmän, kävin elokuvissa, juttelin, olin iloinenkin välillä.

Kaiken takana kuitenkin väijyy se sama pelottava tumma pilvi. Pitää nauttia nyt, kun siihen pystyy.

Olin eilen pyörtyä suihkuun. Hengitys ei oikein sujunut. Eikä oikein mikään muukaan.

Väsyttää. Olen tehnyt tänään jo niin paljon, että voisin vain mennä nukkumaan suoraan.

Ajatukset kiertävät sellaisia pakkomielteisiä ratoja. Vihaan sitä.

Viha nostaa päätään.

Miekkonen lupasi vastata. Miksei hän vastaa? Moni asia muuttuu, jos saan häneltä vastauksen. En tiedä, mitä odottaa. Toivon ihmettä.

Minulla on huomenna tapaaminen kahvilassa erään pojan kanssa. Koulujuttuja, mutta jännittää. Emme tunne toisiamme kovin hyvin, joten vaarana on, että siitä tulee kiusallista ja kummallakaan ei ole sanottavaa. Juuri sellaista erittäin ahdistavaa.

Olen alkanut harkita, että kantaisin jotain terävää aina mukanani, ensiapu-periaatteella. Vaikka lasinsirpaletta. Muutenkin vietä nykyään suuren osan välitunneista yksin vessassa, kun ihmisiä on muualla liikaa.

En aina tunnista kasvojani peilistä.

Koulussa olisi helppo vain avata yläkerran ikkuna ja hypätä. Miksi siitä tehdään niin helppoa?

Euroviisut, mutta kun väsyttää.

Kuin tasapainoilisi veitsenterällä.

M