Päivä on lentänyt ja minä olen seurannut vierestä. Kummitäti kävi tänäänkin ja toi tyttärensäkin mukanaan. Tyttö on lapsuudenystäväni ja jotenkin se rauhoitti. Vatsan viiltäminen osoittautui todella hyväksi ideaksi, sillä kipu on jatkunut koko päivän jossain muodossa paidan hangatessa. Olo oli aika sekava, kun jutteli noiden tuttujen naisihmisten kanssa hiuksista tms. ja samaan aikaan tunsin koko ajan kuinka haavat kirvelivät. Olo oli epätodellinen. Seurassani oli ihmisiä, jotka tietävät minusta kaiken, mutteivat mitään.

Äiti koittaa naittaa minua väkisin. Jokaisen uroksen kohdalla se kuiskaan minulle jotain typerää. Minä en edes katsele kadulla poikia tai miehiä. Enkä kyllä naisiakaan. Oikeastaan minä välttelen ihmisten katsomista. Sellainen minä olen ollut pienestä pitäen.

Olen helpottanut huomista suunnitelmilla: terveydenhoitajalle hoitamaan pyskologia ja anemia-testeihin, levykauppaan hakemaan Placebo-dvd:tä, kirjastoon, ruokakauppaan ja kotiin tekemään tomaattikeittoa. Kun tietää, mitä päivältä odottaa, on helpompi nousta aamuisin. Aamut ovat muuttuneet todella vaikeiksi, vaikka päivät muuten ovatkin parantuneet. Yöt ovat myös hankalia.

Minä en voi syyttää ketään siitä, että olen huonossa kunnossa. Minun ongelmani ovat alkaneet jo ala-asteella ja olisi naurettavaa osoitella ketään sormella. Siitä minä kuitenkin olen helvetin katkera, että niin moni minun ystävistäni saattoi unohtaa minut ihan täysin. Pahimpina aikoina saatoin olla monta päivää virkkomatta sanaakaan kenellekään. Kukaan ei ole kysynyt vointiani tai muutenkaan ollut kiinnostunut minusta. Koulussa ehkä kaksi ihmistä. Monille entisille ystävilleni en ole puhunut pitkiin aikoihin. Minun niin kutsuttu paras ystäväni on kiinnostunut vain, jos tarvitsee apua minulta jossain. Se, että en jaksanut hymyillä tai soitella ei tarkoita, etteikö minusta olisi ollut mukavaa saada hymyjä tai soittoja. Tiedän, että olen ollut monille aina se olkapää ja vahva tuki. Tiedän, että olen viime aikoina ollut huonoa seuraa. Tulen kuitenkin varmasti muistamaan aina, mistä minä en saanut tukea, silloin kun sitä kaipasin ja odotin. Tänä keväänä on romahtanut hirvittävän moni asia elämästäni, mutta ehkä oli ihan hyvä, että ystävyyssuhteiden todellinen syvyys paljastui.

Olen ehkä vähän itsesäälinen, mutta melko onnellinen nyt. Itkettää vain vähän.

M