Niin minä upposin uudestaan täysin epärealistiseen maailmaan. Minä näen merkkejä siellä, missä niitä ei ainakaan ole. Hah. Typerä tyttö. Hölmö romantikko. Vielä minä teen jotain todella tyhmää.

"Minä rakastan sinua."

Sellaisen asian sanominen vaatii rohkeutta.

"Anteeksi."

Kun sanoo niin, pitää olla oikeasti tosissaan.

Jos minä en sano, kukaan ei saa tietää. Jos kukaan ei tiedä, kukaan ei voi nauraa minulle.

Jos minä en sano, asiat eivät koskaan kehity.

Minä saatan olla väärässä aivan kaiken suhteen.

Minun pitäisi luovuttaa.

Minun pitäisi unohtaa nämä naurettavat haavet ja sanoa sille mukavalle kaveripojalle, että voitaisiin olla enemmänkin. Minun pitää sulkea silmäni siltä, mitä on verhon takana. Minun pitää unohtaa, että olen saanut maistaa jotain muutakin. Minulle ei saisi enää olla olemassa rakkautta. Ei sellaista rakkautta. Ei niin kipeää rakkautta. Ei rakkautta, jonka vuoksi itken öisin. Ei rakkautta, jonka vuoksi posket palavat ja sydän hakkaa. Ei rakkautta, jonka vuoksi voisin matkustaa maailmaan ääriin. Ei rakkautta, joka tekee sydämestäni mustan ja kovan. Ei rakkautta, joka imee minusta elämäni.

Minun pitäisi alistua. Pieni koti ja kaksi lasta saattaisivat olla ihan hyvä vaihtoehto. Mies, koira ja farmariauto. Rakkaus olisi kiintymystä ja toisen huomioon ottamista. Ajan myötä kipeä piste sydämessäni unohtuisi varmasti.

Kaikki voisi olla helpompaa, jos antaisin periksi.

Kaikki voisi olla unelmaa, jos en anna periksi.

M