Tänään on taas niin rauhallista ja kaunista. Päivä on valunut laiskasti läpi sormieni. Tällä päivällä ei ole ollut mitään väliä. Minulle ei haittaisi, vaikkei tätä päivää olisi edes ollut.

Saimme aineet takaisin. Minun piti lukea omani ääneen tunnilla. En olisi halunnut. Sydän hakkasi ja ääni tärisi. Minusta ei ole mukava lukea omia tekstejäni ääneen tunnilla. Luin kuitenkin. Minusta se ei ollut hyvä aine, mutta opettaja kehui. Siinä oli paljon virheitä, mutta minä laitan usein niitä asioita, joista olen epävarma, aineisiin. Saan ainakin tietää, miten on oikein.

Matikan tunti oli laiskista laiskin. Kuuntelin musiikkia ja muistiinpanoni, epämääräistä töhryjen lisäksi, näyttivät tältä:

       f(x)=2sinx-1
Mustien pilvien alla kasvaa valkeita kukkia. Metsä tuoksuu sateelta ja kylmältä. Aurinko on paennut, mutta minua ei pelota. Salamat välähtelevät horisontissa ja metsä ympärilläni palaa nälkäisin liekein. Minua ei pelota. Olen yksin. Tunnen kallion kylmänä ja kovana vasten kasvojani. Vaatteeni imevät kosteutta luonnosta ja muuttuvat vähitellen nihkeiksi. Minua paleltaa, mutta minua ei pelota. Näen, kuinka pilvet vyöryvät kunnioitusta herättävästi ylitseni. Sumu laskeutuu hiljalleen päälleni. Vai onko se vain kiivaista huokauksistani muodostunutta höyryä? On aivan hiljaista ja koko ajan vain hämärämpää. Minua ei pelota. Olen yksin koko maailmassa. Tässä maailmassa ei ole elämää, ei valoa eikä varjoja. Minun maailmassani ei ole ketään muuta minun lisäkseni. En ole aikoihin tuntenut muuta kuin kylmää sadetta. Tässä metsässä ei edes tuule. Näen tulen, mutta se pysyy kaukana. Tässä minä makaan tietämättä, mihin lähteä vai lähteäkö ollenkaan. Minua ei pelota. Minua ei pelota. Minua ei pelota.

Trigonometriaan en oppinut tänään yhtään.

En mene maanantaina kouluun, en mihinkään. Hautaudun peittojeni alla ja unohdan, että on vappu.

M