Nyt oli viimeinen pisara. Nyt minä lopetan. Tänään se loppuu, lopullisesti. Minä en todellakaan halua mitään rumia arpia käsiini. Minä olen liian järkevä tällaiseen. Vain huomionkipeät 14-vuotiaat viiltelevät. En minä. En enää. Sitä paitsi noiden haavojen peittely alkaa olla jo hankalaa. Äiti sekoaa, jos näkee ne.

Todellisuus on juuri ulottumattomissani. On vain aurinko ja tuuli ja sisko, eikä niistäkään mikään oikeasti ole.

Mikä minä olen?

Kaikki on vähän hukassa taas. Olen kadottanut itseni. Voinko olla olemassa, jos minua ei ole? Ei ole olemassa mitään M:ää. On vain toiveita ja pelkoja ja mielipiteitä. Mutta ei minun toiveitani, pelkojani eikä mielipiteitäni. Minä tiedän, mikä teistä kaikista muista on kaunista, mutta minulla ei ole hajuakaan siitä, mikä minusta on kaunista. Minua ei ole.

M