Viime yönä minä näin unen. Unessa kuljin kadulla valkoinen kirjekuori kädessäni. Oli pimeää, yhtä pimeää kuin talvisin. Kaupungin valot sykkivät lämpiminä ja tämä kaupunki näytti niin kovin kauniilta. Unessani satoi. Taivas itki vettä kuin suihku konsanaan, mutta se ei haitannut. Sade oli mukavaa, sillä ei tuullut ja minulla oli lämmin. Kirjekuori kädessäni oli paksu eikä se kastunut yhtään. Olin viemässä kirjettä postiin ja olin niin varma siitä. Varma siitä, että se on oikein.

Noin kymmenen tuntia uneni jälkeen seisoin oranssin postilaatikon vieressä valkoinen kirjekuori kädessäni. Satoi ja tuuli, mutta toisin kuin unessani, minulla oli kylmä. Minä tärisin ja hampaani kalisivat. Maailma oli harmaa ja surullinen. Silti minä olin siitä niin varma. Varma, että se on oikein. Mielessäni oli kuva unestani, kun pudotin kirjeen postilaatikkoon.

Maanantaina hän saa sen. Minua ei pelota. Mitä hän enää voi tehdä? Hän voi heittää sen kirjeen lukematta tuleen ja silti minä jatkan elämääni. Hän voi lukea sen ja repiä kappaleiksi, silti minä hengitän yhä. Hän voi lukea sen ja itkeä sitä, silti minä käyn koulua ja syön ruokaa. Hän ei voi enää mitään.

Hän voi tuhota minut. Minun sieluni on nyt musteena valkoisella halvalla paperilla.

Arvostaako hän sitä? Näkeekö hän siinä minun sieluni vai vain teini-ikäisen tytön surkean sinisilmäisyyden. Näkeekö hän minut heikkona vai vahvana?

Minulla ei ole enää hävittävää.

Oletko sinäkin vain unta? Maailma on hämärää unta. Minä en kykene totuuteen.

Minä haluan rakentaa oman satumaailmani, vaikka sitten sen normaalin ja tavoittelemisen arvoisen elämän kustannuksella.

Minä haluan sen satuni. Antaakaa minun elää unelmaani nyt. Minä en

Ajatus katkesi.

Menneisyyden haamu muistaa minua. Syntymäpäiväjuhlat. Menenkö? Miksi menisin? Haluan nähdä, olenko enää mitään heille. Haluan osoittaa, kuinka vahva olen. Haluan näyttää, että minä olen vielä olemassa. Miksi en mene? Minua ei kiinnosta. Minä en jaksa. On kylmää ja sateista. En ole puhunut sankarin kanssa moniin vuosiin. Se toisi menneisyyden taas tähän hetkeen.

Hän ei voi olla edes varma, onko tämä enää minun numero. Nyt haluaisin taas ystävän, jolta voisin kysyä neuvoa. Miksei sellaisia ole?

Tyhmä kysymys. Sankari on sitä menneisyyttä, josta en puhu. Siksi sellaisia ei ole.

Tarvitsisin tekosyyn. Pitää vastata. Tarvitsen henkistä tukea, jos menen.

Yksin en ole mitään.

M