Juttelin sitten terveydenhoitajan kanssa. En voi sanoa, että siitä mitään hyötyä oli. Istuin vartin hänen huoneessaan ja kävimme läpi asioita, jotka tiedostan kyllä itsekin aivan loistavasti. Lapsuuden ongelmat hän ohitti aika mallikkaasti, eivätkä ne tietenkään tähän hetkeen ja näihin asioihin (kai) mainittavasti kuulu. Kun kerroin, että pelkäsin tiistaina ystävieni jättävän minut (mikä tietenkin on nyt ajateltuna aivan järjetöntä), hänen mukaansa se on sellaista, jos on kerran joutunut ihmisiin pettymään. Mukava nainen kaikinpuolin. Liian mukava, että kertoisin kaiken. Eihän aivan vastaanvanlaista koskaan ennen ole ollut. Ei kai tuo pakko itseni satuttamiseen nyt niin merkittävää ole. Hän käski tulla uudestaan heti, jos vastaavaa ilmenee. Empä tiedä.

Luojan kiitos en ole addiktoitunut yhteenkään päihteeseen (mikä johtuu siitä, että välttelen lähes kaikkia päihteitä kuin ruttoa).

Päivä on ollut sekava. Tavallaan on ollut ihan mukavaa, tavallaan olen vain halunnut kotiin. Ihmiset olivat ihan kivoja, mutta miksi se poika koski minun jalkojani koko ajan? Siirsin hänen kätensäkin pois. Olen ylpeä itsestäni, kun sanoin sen ein. Miksei se tehonnut? Kaikki olivat vähän etäisiä ja minä olin läsnä hetkessä olematta kuitenkaan yhtään paikalla. Osa minusta oli jossain kaukana ja joku automatisoitunut puoli hoiti sosiaalisten suhteiden ylläpidon.

Olen aivan hemmetin hyvä terveystiedossa. Olen itsekin aivan yllättynyt. Terveystieto on yksi niistä aineista, joita olen aina vihannut (vihasin kaikkia aineita, joissa neuvottiin, miten pitää tehdä tai olla). Asioita on kai vain toisteltu minulle tarpeeksi monta kertaa. Loppujen lopuksihan minä elän aika terveellisesti.

Syöminen on taas vähän jäänyt. Tiistaina jännitti, joten ruoka tunki kovasti ylöspäin. Silloin pakotin itseni syömään sen verran, että selviän. Eilen minun ihan totta piti syödä, mutta kun nukuin lähes koko illan, päädyin jotenkin pelkkään leipä-iltapalaan. Tänään mahalaukku on jo kutistunut niin paljon, että tuskin edes pystyisin syömään kunnolla. Ei minun yhtään nälkäkään kyllä ole. Ihanaa, kun tämä tällä kertaa on näin helppoa. Edes karkit tai suklaat eivät houkuttele.

Tuntuu, kuin se Nine Inch Nailsin keikka olisi ollut vain unta. Kaunista ja ilkeää unta. Muistoja verhoaa epätodellisuus, minun muistikuvani ovat vain vääristyneitä välähdyksiä. Minun lompakossani on kuitenkin lipun kantaosa (tarkistin asian), joten olen ainakin ollut keikalla. Minulla on kyllä ennenkin hävinnyt kosketus muistoihin, kun asiat ovat merkinneet minulle todella paljon. Kokemus oli niin hieno, etten muista enää sitä. Epäloogista.

Kylmä. Helvetin kylmä.

M