C näytti tänään niin surulliselta, että teki pahaa katsella. Sen on oppinut näkemään toisten olemuksesta: Yksinäinen olento seisoo nurkassa. Kädet suojaavat vartaloa ja katse on luotuna alas. Silmiin ei pysty katsomaan ketään. Ei edes vahingossa. Toivoo vain, että aika juoksisi nopeammin. Toivoo vain, että pääsisi pois. C pikkuinen, sinulla on niin hirvittävän paha olla.

Minä lähdin tänään kesken töistä pois. Oli koko ajan sellainen omituinen olo. Teki mieli lähettää äidille viesti: "Äiti tule hakemaan minut, tahdon kotiin." Arvelisin, että tämä enteilee menkkoja. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi tuntenut itseni näin nuoreksi.

Maailma on jakautunut kahtia. On menestyjien puoli ja on luusereiden puoli. Minä kuulun luusereiden puolelle. Enkä osaa olla ylpeä siitä.

Juttelin tänään psykologian opettajan kanssa. Ajattelin mennä korotuskuulusteluihin tekemään psykologia 5 -kurssin kokeen. Korottaisin sen yhdeksiköstä kymmeneen. Olen ehkä hivenen hullu. Eipä sillä opettajalla ollut yhtään pätevää syytä minua estääkään.

Tänään alkoi uusi jakso. Olisin jaksanut jokaista uutta ainetta hyvin sellaisen vartin. Sitten alkoi ahdistamaan. Istun melkein jokaisella kurssilla yksin. Siellä on paljon kavereitani, mutta he eivät tule viereeni. Minä istun yleensä aina ikkunan vieressä, että voin tylsillä tunneilla tarkkailla oravia naapurin pihalla. Ne oravat ovat huisin söpöjä ja ihania, kun hyppelevät puissa. Oravien elämä on niin helppoa. Oraville on aivan selvää, mikä on niiden tehtävä.

Irtokarkit ovat kivoja. Ostelen harvoin karkkia, mutta yleensä irtokarkkeja. Irtokarkkeja ihan vain siksi, että ne saa paperipussiin. Voin ainakin leikkiä olevani hyvä ihminen.


Tänään on ollut ihan kohtuullisen mukava päivä. Stressaava, mutta mielenkiintoinen. Uudet kurssit vaikuttavat ihan menetteleviltä. Ei luojan kiitos ruotsia eikä englantia. Tosin ei välttämättä ole hyvä merkki, jo jos ensimmäisenä päivänä harkitsee lintsaamista.

Minun ihan todella pitäisi nyt lukea huomisen ruotsin kokeeseen. En vain pysty. On hirvittävä työ tarttua kirjaan. Pänttääminen on hirveää. Minua ei kiinnostaa yhtään, minkä numeron siitä saan. Läpi kunhan pääsisin, ettei tarvitsisi tätäkään enää murehtia.

Minusta on hauska ajatella väkivaltaa. Minulle tulee hyvä olo, jos kuvittelen hyökkääväni fyysisti jonkun kimppuun, syystä tietysti. Hyökkäysteni kohteet ovat aina persoonattomia. Ihmisiä, jotka vaativat minua tekemään jotain, mitä en halua.

Viha se vain polttaa, kun en pysty sitä purkamaan. Miten joku voi elää täällä?

En halua mennä huomenna töihin, en jaksa. Ihmiset ovat alkaneet löytää minua ruuduistaan. Minua inhottaa saada kehuja siitä. En minä oikeastaa mitään minkään eteen tee. Minun tehtäväni on lähinnä vain ilmestyä paikalle.

Minua inhottavat tunnit, joilla ihmiset hälisevät. Kun istuu yksin, sitä mielellään kuuntelisi opettajaa eikä kanojen selostusta edellisen viikonlopun ryyppyjuhlista.

Mitään en saa aikaan.

Mikä tässä elämässä on olennaista?

En huomaa enää olevani yksin. Suljen sen asian tietoisuudestani ja koitan elää vain itseni kanssa. Joskus se onnistuu oikein hyvin. Joskus se ei onnistu ollenkaan. Nyt olen onnistunut häivyttämään tarpeeni puhua.

Joskus minä oikein odotin, että pääsen meseen kertomaan, mitä kaikkea minulle päivän mittaan on tapahtunut. Nyt minä en enää paina asioita samalla tavalla mieleeni. Ei minun elämässäni enää tapahdu mitään hauskoja juttuja. Tuskin on koskaan tapahtunut, mutta joskus minä pidin niitä hauskoina. Ei sillä, ei niitäkään ihmisiä hirveästi ole, jotka haluisivat kuunnella.

Kukaan ei tunne minua kunnolla. Kaikki tietävät jotain, mutta kenelläkään ei ole kokonaista kuvaa. Paloja puuttuu aina.

Miten minun pitäisi elää?

M