Ajattelin ensin, että kirjoitan vähän myöhemmin vasta, mutta nyt on oikeastaan hyvin sopiva hetki purkaa tuntoja.

En oikein päässyt tänäänkään kouluun asti. Tänään olisi ollut filosofian koe ja koska olen kuolemanväsynyt ja haluan siitä hyvän numeron, teen sen vasta uusinnassa. Teen aika usein näin, jos en jostain syystä ole saanut luetuksi tai muuten vain ei lähde.

Aamulla en kyllä pystynyt nukkumaan pidempään kuin tavallisena arkiaamuna. Olo oli niin syyllinen, että poltti jo. Omatunto kirkui kovempaa kuin vielä kertaakaan. Olo helpottui vasta kymmenen aikaan, kun selvisi, etteivät ystävänikään olleet päässeet sängystä ylös. Siihen asti kierin ja mietin mahdollisisimman tuskaisia keinoja rankaista itseäni siitä, että olen niin huono tyttö.

Eilen oli hienoin päivä aikoihin. Olin Bloodpitin keikalla. Bloodpit on viimeiset kaksi ja puoli vuotta ollut koko elämäni. Oli hienoa tuntea taas sellaisia jännityksen tunteita. Esimerkiksi siitä on aikaa, kun minulla viimeksi on ollut aivan tuskallisen kuumaa ja samaan aikaan viiltävät kylmät väreet kulkevat pitkin koko vartaloa. Ei se mukava tunne ole, mutta se on vahva tunne. Keikka itsessään oli jotain uskomatonta, lähinnä minä heiluin silmät kiinni koko sen ajan. Tänään oikeastaan tekee mieli vain maata sängyssä ja itkeä. Siitäkin on aikaa, kun on viimeksi ollut niin hyvä keikka, ettei seuraavana päivänä pysty muuhun. Joku sentään koskettaa minuakin vielä.

Hurts Like Hell. Siinä on hieno biisi.

Voisin vielä kertoa, kuinka kaipaankaan sitä, ettei tarvitsisi herätä yksin, mutta se tuntuu nyt niin masentavalta.

Pian minä alan lukea huomisen kokeisiin ja lähden ulos. Väsyneenä on niin helppo olla.

Vihaan Placebokriisiystävääni enemmän kuin on tottakaan.

M