Kaikki murtuu käsiini. Miksi näin tapahtuu? Enää ei ole edes riitaa, ei ole mitään. Pelkkä tyhjyys, pelkkä hiljaisuus. Enää ei ole mitään sanottavaa. Vuodet ja kaikki ne tapahtuvat vain pyyhkiytyvät pois. Enää ei tiedä, mitä tehdä kohdatessa.

Minä hajotan ihmissuhteeni. Tottakai se, että lopetin mesen, vaikuttaa. Ajattelin silti, että ystäväni voisivat ymmärtää päätökseni. Nyt juuri minulla on vain hirmuinen kiire. Minä välitän silti. Minä välitän aina.

Minä ymmärrän, jos kaksi ihmistä etääntyy, mutta miksi pitää olla ilkeä? Eikö menneitä voisi edes kunnioittaa? Miksi minut suljetaan pois?

Minä en tiedä, mitä hän minusta ajattelee tai mitä hän tarkoitti, mutta minusta tuntuu nyt pahalta. Miksi hän polkee minun itsetuntoani? Me olemme ystäviä, ainakin olimme. Onko sekin vain sana vailla merkitystä? Minä en halua, että nämä asiat hajoavat! Minä teen koko ajan väärin.

Minä tiedän, että ne yhteiset hetket ovat merkinneet hänellekin paljon. Tämä vuosi on kaikin tavoin erilainen. Minun maailmani hajoaa tänä keväänä. Se on alkanut jo, sitä ei voi enää pysäyttää. Minulta ei kysytty, haluanko minä sitä.

Joskus minä vain haluaisin huutaa, miltä minusta tuntuu. Sillä tuskin on edes merkitystä. Kukaan ei voi välittää minusta niin kuin minä välitän ihmisistä. Jos minä jäisin lumihankeen makaamaan, ei kukaan tulisi hakemaan minua pois.

Ketään ei kiinnosta. Minä olen pelkästään lupaus. Minä olen potentiaali ja minä olen sanat. Ihminen minä en ole. Minun arvoni häviää, jos olen heikko, jos olen muuta kuin roolini.

Yksinäisyys tiivistyy öisin iholle.

M