Kuten aina sunnuntaisin, minulla on hemmetin hyvä olo. Ehkä unen määrä vaikuttaa, vaikken kyllä koskaan nuku myöhään. Tuo vaihto-oppilastyttönenkin lähti lomalle viikoksi, joten ei tarvitse pitkään aikaan kuunnella hampaiden kiristelyä siltä suunnalta. On ihanan rauhallista. Aurinkokin paistaa.

Huomenna alkaa työharjoittelu sanomalehdessä. Toivottavasti oppisin paljon uutta, vaikka aikaa on vain kolme päivää. On se varmasti ainakin mukavampaa kuin juosta kieli vyön alla ympäri koulua.

Minulla olisi hirmuisesti kirjoja, jotka haluaisin lukea nyt. Uusi kirjasto avattiin viime viikolla ja tottakai sieltä oli pakko lainata muutama kirja. Oli kyllä hieno ja iso kirjasto, ainut vain, ettei siellä vielä tuoksunut kirjoilta. Aika korjannee asian.

En ole ollut surullinen miekkosen takia aikoihin (kahteen päivään). Jotenkin minulla on erilaisia maailmoja: On koulumaailma, johon kuuluu koulukaverit, koulutyöt ja muut sellaiset. On keikkamaailma, johon kuuluu savuisia klubeja, epämääräisiä rokkareita, kovaa meteliä ja hulluja kavereita. On kotimaailma, johon kuuluu perhe, koti ja suku.  Sitten on minun aivan oma yksityinen maailmani. Miekkonen ei kuuluu siihen maailmaan, jossa nyt olen.

Mew ja Placebo. Placebo ja Mew. Jos saisin muuttua musiikiksi olisin Mewiä tai Placeboa. En tiedä mitään ihanampaa. Nuo soivat Blitzkrieg Bopin kanssa hautajaisissani. Viime yönä minä makasin sängylläni ja katselin ikkunasta, kuinka kuu vähitellen jäi varjon alle. Mew soi. Tunnelma oli aivan ihmeellinen. Inspiroivaa.

Kirjoittamiseen jää koukkuun.

M