Vaikka ei tässä aamussa hirvittävästi heräämistä ollut, kun en nukkunut juuri yhtään. On hirvittävän kipeä ja sairas olo. Äiti lausui tänään minulle ensimmäistä kertaa tuon pelottavan sanan: anoreksia. "M, minun mielestäni tuo sinun touhusi on jo anorektista." Äidin mieliksi minä söin sitten leivän. Äiti tarjoaa sitä syyksi kaikkeen: M ei syö tarpeeksi, joten M on väsynyt. M ei syö tarpeeksi, joten M on kipeä. M ei syö tarpeeksi, joten M on ärtyisä. M ei syö tarpeeksi, joten M on epäsosiaalinen. M:llä olisi kaikki hyvin, jos se nyt vetäisi pihvin ja santsaisikin vähän.

Minä haluan ulos tästä talosta. Minä lähden keskustaan käymään, vaikken oikeastaan jaksaisikaan. Minun tarvitsee olla hetki yksin. Hetki rauhassa. Täällä on tukahduttavan kuuma. Minä tukehdun.

Sitten minulla on tuhat koulujuttua tehtävänä. Aloitan heti, kun pääsen kotiin. Pitää lukea kirja ja pitää kirjoittaa novellia sun muuta. Sitten oli jotain muutakin, mutta en nyt muista.

Minun täytyy olla varovainen, kun vietän enemmän aikaa psykologian opettajani kanssa. Hän kysyi jo kerran, salakavalasti, epäsuorasti ja täysin yllättäen, koenko minä olevani masentunut. En halua edes tietää, mitä hän sanoisi, jos tietäisi aikatauluistani. Oli kauhuissaan minun jaksamisestani jo pelkästään lukujärjestykseni tutkimisen jälkeen.

Yritin eilen illalla lukea minun ja miekkosen lokitekstejä, mutta en pystynyt. Nyt huomasi liian selvästi, missä on tehnyt väärin ja miten olisi pitänyt tehdä. Ne olivat iloisia juttuja, hauskaa keskustelua. Kuin jonkun toisen ihmisen kirjoittamia minun nimeni alla. Väsyttää. Enää en jaksa olla surullinen.

Haluan tämän liman pois nenästäni ja kurkustani.

M