Puolet katsottu. En ole varma, haluanko katsoa loppuun. Aivan mahtava elokuvahan tuo on, loistavaa filosofiaa, mutta nyt ei innosta. Söin vähän ja join teetä. Olen käynyt vaa'alla muutamaan otteeseen ja pessyt hampaat pari kertaa. Mietin, pitäisikö minun heittää ruokaa pois vai kelpaisiko flunssa syyksi syömättömyydelleni. Minulla on vielä kaksi ja puoli tuntia aikaa yksin. Omaa aikaa. Ei tämä juuri normaalista eroa, ei vain tarvitse koittaa hymyillä.

Mietin, mitkä kaikki asiat elämässäni on hyvin. Tällaisia tuli mieleen:

-Perhe. Ehdottomasti tärkein ja ihanin. Ei välttämättä vanhemmat, mutta sisarukset. Meitä on yhteensä kuusi. Minulla on jossain takaraivossani tunne, että vaikka minulle tapahtuisi mitä, he ovat aina tukemassa ja ottamassa vastaan. Erityisesti toinen isoveljistäni on tärkeä.

-Ystävät. Minulla on ystäviä ja minulla on hauskaa silloin, kun olen ystävieni kanssa. Harvoinhan sellaista tapahtuu, mutta osa ystävistäni asuu kovin kaukana jokapäiväiseen yhteydenpitoon (paitsi messengerin välityksellä, mutta en pidä siitä).

-Koulu. Se menee hyvin. Olen jopa ylimotivoitunut. Kaikki pyörii tällä hetkellä koulun ympärillä, keskitän siihen kaikkeni.

-Tämä. Tänään olen tainnut kirjoittaa n. 4 uutta merkintää. Oikeastaan ainut paikka, missä voin purkaa turhaumia ja ahdistusta. Ja kirjoittaminen on minulle tärkeää.

-Musiikki. Tosin tämä asia on myös erittäin huonosti, sillä raha liittyy tähän niin läheisesti.


Siinäpä noita. Ei minulla kovin huonosti mene. Ainakaan teoriassa. Paljon on asioita kummallisesti ja ihan päin helvettiäkin, mutta eikös positiivisen ajattelun pitäisi auttaa? Nyt alkaa olla jo hyvä olo. Vaaka näyttää hyviä lukemia ja elokuva vei ajatuksia pois. Tuntuu silti edelleen, kuin joku asuisi pääni sisällä ja ajattelisi minun puolestani.

Nyt pitäisi keksiä elämään jotain oikeaa sisältöä. Pitäisi tavata ihmisiä ja selvittää sotkuja. Pitäisi syödä ja ulkoilla ja nukkua ja lukea ja matkustaa ja soitella ja olla iloinen. Pitäisi niin kovin paljon yrittää.

Haluaisin mennä suihkuun. Haluaisin unohtaa kaikki ihmiset, paineet ja seksin. Minun suhteeni seksiin on erittäin omituinen. Ainakin omasta mielestäni. Tytöt eivät kai saisi ajatella näin tai ainakaan sanoa sitä ääneen, mutta toisinaan se on jatkuvasti mielessäni. Toisina hetkinä, kuten nyt, koen sen erittäin vastenmielisenä. Pelkän ajatuksenkin. Mitä tämä on? Taantumusta? Traumoja? Pelkoa? Ihan normaalia?

Minä raavin itseäni eilen. Se on helppoa, siitä ei jää mitään jälkiä (tosin kerran raavin itseni mustelmille, mutta se oli lääkärinkin mielestä todella outoa). Kipu auttaa kiinnittymään ja keskittymään. Nälkä tähtää samaan. Olen kai vain masokisti.

M