Minä en muista edes kaikkea, mitä tänne sain, mutta täällä oli vaikka kuinka paljon. Ja minähän en nuku, ennen kuin saan tänne uudestaan jotain. Helvetti. Itkettää oikein.
Eeh. Ei pysty, ei jaksa. Huomenna on kahdeksan tunnin koulupäivä ja sen jälkeen ajotunnit. Pakko mennä nukkumaan pian. Miten muuten, jos romuttaa autokoulun auton, paljonko siitä pitää maksaa itse? Siis huomenna on ensimmäinen ajotunti.
Täällä oli niistä ihmissuhteiden irvikuvista, joita minulla oli. Pakko tämä nyt on purkaa, että saan rauhaa nukkua. Kaikkiin nykyisiin ihmissuhteisiini vaikuttavia tapahtumia on varmasti useita, mutta minulle on jäänyt erityisesti mieleen tämä yksi. Silloin minun luottamukseni petettiin ensimmäisen kerran oikein kunnolla. Olin ehkä seitsemän tai kahdeksan, minulla oli kylässä kaksi luokkani tyttöä. Ne serkukset. Meillä oli kivaa, me leikimme ja mitä nyt tuohon aikaan puuhailtiin. Sitten minä tein virheen. Menin käymään vessassa. Kun tulin pois sieltä, tytöt olivat kadonneet. Lähtivät niin hiljaa, etten edes kuullut mitään. Seuraavana päivänä koulussa ei tietenkään mitään ollut tapahtunut. Minua sattui pirusti, mutta hymyillen taas pihalla leikittiin yhdessä. Teeskenneltiin. Asiaan ei koskaan kajottu. Tuota samaa kai pelkään kaikissa ystävissäni vielä nykyäänkin. Että minut hylätään (koska olen niin tyhmä ja epämiellyttävä). Ei noin nuori osaa suhtautua tuollaiseen käytökseen, siksi se vaikuttaa yhä.
Ala-aste meni kyllä paikoin ihan kivoissakin merkeissä (mitä nyt vanhassa päiväkirjassa toivon pääseväni yläasteella luokalle, jossa ei ole ketään tuttua). Varsinaiset huonot ajat alkoivat yläasteella. Itseäkin ihmetyttää, miten jaksoin olla heidän kanssaan kahdeksan vuotta. Kahdeksan pitkää vuotta.
Siinä viiden tytön ryhmässä suurinta huvia oli toisten pilkkaaminen. Kaikki erilaisuus kelpasi syyksi haukkua. Minä vihasin sitä. Erityisesti inhosin, kun nämä tytöt matkivat kehitysvammaisia. Inhosin itseäni, kun nauroin aina mukana. Tekonauru on loppujen lopuksi aika helppo taito. Ja sitten oli tietenkin ne inhottavat tilanteet. Ollaan ringissä. Joku virnistää, kumartuu kuiskaamaan toiselle jotain, molemmat katsovat minua, sitten toisiaan silmiin ja nauravat. Minä kysyin joskus, että mitä nyt. Koskaan en saanut vastausta. Naurua vain. Lopulta oli helpompaa yrittää nauraa itsekin vain mukana. "Olempas taas ihan vääränlainen, hahhah!" Ja annas olla se oli onnenpäivä, jos joku meistä oli poissa. Silloin oli tilaisuus aivan avoimesti haukkua tämä ihminen maanrakoon. Oli se sitten niin kivaa, aijai. Ja me olimme toistemme parhaat ystävät. Miten minä pystyin siihen kahdeksan vuotta? Melkein puolet elämästäni.
Yläasteella en enää edes yrittänyt. En kuunnellut enkä nauranut. Seisoin vain vieressä, satumaailmassani. Halusin aina olla juuri niinkuin heidän pilkkaamansa ihmiset: rohkea ja omalaatuinen. Rohkeus riitti vasta yhdeksännellä luokalla. Millaiset välimme ovat nykyään? Etäiset. Tervehdimme, kun kohtaamme. Yhden kanssa olen paremmissa väleissä (ihmettelen tosin miksi, sillä häntä kohtaan minä olin törkeä). Yhtä säälin, sillä hän oli aina mukava yksin. Mutta kyllä kahdeksan vuotta tuntuu kaikissa nykyisissä suhteissani. Että kiitti tytöt. Tavallaan teitte minusta ihan helvetin vahvan, mutta myös kylmän, kovan ja epäluuloisen. Aika paljon kertoo se, että kun ystäväni isä kuoli, luulin sitä viimeiseen asti ystävieni sairaaksi pilaksi. Olisi ollut heidän tyylistään.
Minulla on nykyään ongelmia heti, kun alan lähentyä ihmisten kanssa (ihan kuin en olisi sitä vielä maininnut). Normaalisti kai ihmiset luottavat, kunnes luottamus petetään. Minä luotan, kun minun luottamukseni on ansaittu. Täytyy noiden minun nykyisten ystävieni olla aika ihmeellistä sakkia, kun tällaista sietävät.
Ei tässä taida olla puoliakaan siitä kaikesta, minkä olin ehtinyt kirjoittaa, mutta muut asiat voin jättää toiseen kertaan. Nyt tahdon nukkua.
Minä en olisi kyllä yhtään mitään ilman Apulantaa.
Vesi hakkaa minua maahan
Kuin tuhat lekaa
Ja miljoona vasaraa
Niinkuin lauletaan
Niin happi räjähtää
Ja kauniista kaunein
Kädet ojentaa
Haistanko tuhkan ilmassa
Kyyneleet kasvoilla
Jalkapohjat nastoilla
Uhripaikalla
Haistanko veren tuulessa
Valkealla vatsalla
Viileällä patsaalla
Lammen pinnalla
Kuu kiertää radallaan
Ympärilläsi
Ja sä vedät kelkkaa
Kumpi meistä nauraa
Sen viimeisen naurun?
Kun meistä kumpikin
Voi tempun opettaa
Haistanko tuhkan ilmassa
Kyyneleet kasvoilla
Jalkapohjat nastoilla
Uhripaikalla
Haistanko veren tuulessa
Valkealla vatsalla
Viileällä patsaalla
Maljan pinnalla
Vesi hakkaa minua maahan
Kuin tuhat lekaa
Ja miljoona vasaraa
Haistanko tuhkan ilmassa
Kyyneleet kasvoilla
Jalkapohjat nastoilla
Uhripaikalla
Haistanko veren tuulessa
Valkealla vatsalla
Viileällä patsaalla
Maljan pinnalla
Maljan pinnalla, maljan pinnalla, maljan pinnalla,
Pinnalla.. pinnan alla.. pinnalla.. pinnan alla...
Tuhka ja veri. Se on niin kaunis.
Hyvää yötä
M
Kommentit