Monet ihmiset purkavat minulle erilaisia murheitaan ja ongelmiaan. Monet juttelevat ihan huomaamattaan ongelmistaan ja elämäntilanteistaan. Jotenkin ymmärrän sen, kun kyseessä on ystävä tai kaveri. Eräs sanoi, että minulle tulee puhuttua, kun olen itse niin hiljainen. Toinen syy, miksi luulen ihmisten puhuvan minulle, on se, etten koskaan tyrmää ketään. Minun asenteeni ei välttämättä ole innokas, mutta en koskaan ikinä sanoisi kenellekään "vittu paljon kiinnostaa". Minulle on sanottu usein niin ja se on mielestäni aivan äärimmäisen törkeää. Ymmärrän siis jotenkin, miksi kaverit purkavat asioitaan minulle. Mutta sitä minä en voi mitenkään ymmärtää, että varsin usein aivan uppo-oudot henkilöt, esim. bussissa, vain tulevat luokseni ja alkavat kertoa. Tänäänkin kuulin erään miehen elämäntarinan linja-autossa. Lopuksi hän vain toivotti kohteliaasti hyvää yötä ja kiitti seurasta. En missään tapauksessa halua valittaa (minusta on aina hyvä, jos ihmiset puhuvat asioista), mutta lukeeko otsassani kenties vilkkuvin neon-kirjaimin "MINÄ KUUNTELEN"?

Tuo mies, jonka tänään kohtasin, sai minut miettimään. Hän oli juuri palannut matkalta ja siitä hän lähinnä puhui. Kaikkihan varmasti tietävät, että kun tapahtuu jotain kivaa, sen haluaa jakaa jonkun kanssa. Mieleeni tuli, hän ei sitä sanonut, että ehkä hänellä ei ole kotona ketään kenelle kertoa. Sattuman syystä minä olin siinä ja olin valmis kuuntelemaan. Minä en ikinä tällaisille tuttaville sano enempää kuin yleismaailmallisia totuuksia. Surulliseksi teki minut tuo mies.

Minä kuuntelen Uniklubia. En oikeastaan pidä kyseistä bändistä, mutta jotenkin nuo lyriikat ovat tänään koskettaneet. Kuten olen aiemminkin todennut, mielestäni mitään ei pidä tyrmätä suoralta kädeltä.

Poltankohan minä itseni loppuun? Olen taas hiihtoloman jälkeen lähtenyt aamuisin seitsemän jälkeen ja palannut kotiin yhdeksän ja kymmenen välillä illalla. On vain kovin paljon helpompi olla, kun koko ajan tapahtuu. Ei tarvitse ajatella. Raskaista päivistä huolimatta olen nukkunut aika huonosti. Olen koko ajan liikkeessä, en pystyisi rauhoittumaan edes yöksi. Minä pärjään erittäin hyvin viiden tunnin unilla.

C on tyttö. C on kiva tyttö. C on kaunis tyttö. C istuu usein koulussa minun vieressäni. C:n menneisyys on monella tavalla samanlainen kuin minulla. C on kiltti. C on ihana. C pitää usein minua kädestä. Toisinaan minä haluaisin suudella häntä.

Asiat ovat niin sekaisin. Minä pelkään omia ajatuksiani. Maanantaina mieleeni tuli, että jos minä en saa miekkosta, niin en halua kenenkään muunkaan saavan. Torjuin ajatuksen heti, se oli hirvittävän pelottavaa. Entä jos minä oikeasti sekoan jossain vaiheessa? Halkaisen hänen kallonsa kirveellä. Ketä silloin syytetään? Minun kiusaajiani? Rockmusiikkia? Minua? Miekkosta? Eduskuntaa? Mitä silloin tapahtuisi?

Minua pelottaa. Minä juoksen taas liian lujaa. Ei ole aikaa hengittää, ei aikaa levätä.

"Muista M, etteivät heikot selviä tässä elämässä."

M