Suru on taas vahvana läsnä. Minä olen aina surullinen, mutta tänään erityisen. Minusta tuntuu, että jotain huolella rakennettua on murenemassa. Ystävyys on hauras ja herkkä. Minulla on epämiellyttävä olo. Vuosi sitten tilanne oli jokseenkin sama. Silloin minä nostin kissan pöydälle ja korjasin tilanteen. Nyt en jaksa enää. En halua riidellä ja pelätä. Minä en halua menettä ketään, mutta joskus pitää luopua. Joskus pitää luovuttaa. Se tekee vain pirun kipeää.

Jos olisi edes yksi kokonainen päivä, jolloin ei särkisi yhtään päätä. Mitä on onni? Mitä on onnellisuus? Minä en ole onnellinen, mutta olen onnekas.

On eri asia vihata kuin olla vihainen. Minä olen vihainen ihmiselle, mutta minä vihaan maailmaa. Kumpikin vie liikaa energiaa. Paina minut syliisi ja pidä siinä tarpeeksi pitkään, että uskallan itkeä.

Kaikki muut tuntevat minut paremmin kuin minä itse. Minä olen täysin sotkenut, mitä olen, mitä muut ajattelevat ja mitä haluaisin olla. En tiedä enää, miten päin olisin.

Minä haluan eroon tästä ruumiista, tästä elämästä. Mikään ei pidä minua kiinni tässä. Jos kuolisin huomenna, tuskin edes harmittelisin mitään (sillä oletuksella, että kuoleman jälkeen olisi ylipäänsä mahdollista harmitella jotain). Olen viettänyt hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Sumu on palaamassa.

Sinulla on valta, sinulla on avaimet kipuun.

M