Niin maailma unohtaa minut. Minä makaan ja kuuntelen, kuinka sydämeni hakkaa. Minä tunnen vain sen mustan tunteen, joka täyttää pääni sumulla ja korvani huimaavalla kohinalla. Ruumiini on raskaampi kuin vielä koskaan. Haluan vain avata suuni ja huutaa. Haluaisin rikkoa ja tuhota, haluan kuulla lasin helähtävän rikki. Haluaisin sytyttää sänkyni tuleen ja repiä kaikki rakkaat kirjani riekaleiksi, mutta enhän minä tekisi niin. Enhän minä koskaan tekisi niin.

Minä vain olen ja hymyilen kuin nukke. Minä menen, minne käsketään ja teen, mitä käsketään. Minä upotan itseni kirjoihin ja mielikuvitusmaailmaan, ettei minun tarvitsisi tuntea mitään. Minä vihaan koko maailmaa. Pian minä katoan, nukutan itseni ikuiseen uneen. Minä en halua elää tässä maailmassa. Minä en halua elää näiden ihmisten kanssa.

Minä vihaan sellaisia tyttöjä. Sellaisia tyttöjä, joilla on söpöt kasvot, kiiltävät hiukset ja iloinen hymy. Tyttöjä, jotka lukevat ja menestyvät koulussa. Tyttöjä, jotka urheilevat ja kilpailevat. He osaavat käyttäytyä ja jutella mukavista aiheista. Tyttöjä, jotka ovat kilttejä ja aidosti ihania ihmisiä. Minä vihaan sellaisia tyttöä, sillä he ovat sellaisia kuin isä olisi aina halunnut minun olevan.

Minä olen sotkuinen, resuinen, vihainen, ilkeä ja rikki. Minä puren ja kiroan. Minä en koskaan itke ja minulla on outoja ystäviä. Vaikka minä kuinka kapinoisin, haluaisin vain olla sellainen tyttö. Toteutan vain minua varten tehtyä suunnitelmaa. Minä olen se tyttö, jolla on aina ollut edessään loistava tulevaisuus. Minusta tulee enemmän. Minusta tulee maisteri ja professori ja kuuluisa. Minusta vanhempani voivat olla ylpeitä. Minä menen naimisiin ja hankin muutaman kauniin lapsen. Minä en koskaan soita kotiin pyytääkseni rahaa. Minulle on suunnitelma, enkä voi koskaan päästä irti siitä. Minä haluan vain, että minut hyväksytään. Minun on pakko olla aina vahva.

M