Aaa. Raskas päivä. Heräsin neljältä aivan käsittämättömään kylmyyteen. Minulla oli kyllä villasukat, housut, paita ja kolme peittoa, mutta eipä riittänyt. Aamu oli aivan kamala, kun peiton alta ei uskaltanut lähteä jäätävään ilmaan. Vaatteetkin olivat aivan jäässä, kiva niitä kiskoa päälleen. Koulupäivän olin ihan puuduksissa. Päähän ei tarttunut mitään, kun keskityin pitämään silmät auki. Lomapäivät vaativat veronsa.

Ulkona on niin kylmä, että silmät jäätyvät. Vielä kylmenee. Eipä auta valittaa, itsekin itkin vielä muutama viikko sitten liian lämpimiä kelejä. Mutta hyrrh. Kirjoitus tökkii näillä jääpuikkosormilla.

Autolla ajaminen oli hurjan kivaa. En kolaroinut yhtään ja, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, auto sammui tahattomasti vain kerran. Autossa oli lämmin ja opettajakin yllätti positiivisesti. Keskustelumme kulki varsin epävirallisilla reiteillä. Hän kertoili, miten oli nuoruudessaan huijannut itsensä alaikäisenä baareihin sisään. Torstaina jatkuu taas.

Kun olen tässä miettinyt näitä omia muistojani, halusin tänään selvittää muiden muistoja. C kertoili aika samanlaista tarinaa kuin tämä minunkin (raukkaparka yllättyi aika paljon minun kysymystulvaani). Maailma ei vain voi hyväksyä erilaisuutta. Hänkään ei muista seitsemättä ja kahdeksatta luokkaa. Ja hänelläkin on ongelmia ihmisten kanssa. Se luottamus ei kai koskaan voi palautua. Mutta onneksi minulla on C. Kun olen C:n kanssa, voin olla rauhassa hiljainen. Hän on vielä hiljaisempi ja me olemme omassa maailmassamme. Puhumme hiljaa ja oudosti, keinumme ja meillä on suuret silmät hiusten takana piilossa. Pelottavat tytöt.

Ei herranen aika, minä en kestä. Pakko siirtyä tuonne takan viereen. Tässähän menee järki.

M