Hmm. Tein ruokaa. Söinkin vähän. Pelkään pyörtyväni muuten. Onneksi sisko tuli kotiin kesken ruuanlaiton. Hän auttoi minua, teki käytännössä enemmän kuin minä. En olisi pystynyt yksin, vaikkei noissa lihapullissa hirvittävästi haastetta olekaan. Hän myös jutteli minulle koko ajan, kaikkea koulusta ja lumipalloista ym. ihanan huoletonta. Minä en oikein jaksanut vastailla, mutta kuuntelin kyllä. Mukavaa, että jollain on mukavaa.

Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla pirteä. Olen saanut nukkua ihan niin pitkään kuin haluan (käytännössä heräsin ennen kahdeksaa) ja ei ole tarvinnut tehdä mitään. Pelkkä oleminen on pahinta minulle. Nyt on tulossa viikonloppu ja siitä vielä maanantai vapaa. Monta päivää pelkkää olemista. Ehdin hyvin seoto sinä aikana, tässä on nyt vähän ollut ilmassa merkkejä siitä.

Olen ilmeisesti lopettanut mesen käytön täysin. Minuun saa yhteyden puhelimella, jos on asiaa. Aika harvoinhan kenelläkään on. Galleriassa käyn silloin tällöin, siellä voi kertoa vähemmän tärkeät asiat. Ahdistaa, kun maailmassa on niin paljon sellaista, mitä minun pitäisi tietää, mutta en tiedä mitään. Olen tässä suhteessa liian perfektionisti. Taidan mieluummin lopettaa. Kun ei tiedä mitään, voi sentään luulla tietävänsä kaiken (näin käännän vähän Sokratesta ylösalaisin). Minä luovutan. Minä en jaksa.

Olen luovuttanut kai hänenkin suhteensa. Haluaisin sanoa vain "hei" hänelle. Haluaisin, että hän voisi hymyillä minulle vähän. Sitten minä juoksen pois enkä häiritsisi häntä koskaan enää. Minä pelkään, sillä kahden viikon päästä on hiihtoloma ja minä matkustan silloin hänen kaupunkiinsa. Ajattelin, että kuitenkin laittaisin hänelle viestin. Ihan vain kysyisin, haluaako hän nähdä minua. Pelkään, mitä hän vastaa. Jos hän vastaa haluavansa, minä pelkään häntä niin paljon. Jos hän vastaa, että painu helvettiin, olen kai ihan onnellinen. Sitten minä luovutan. Mutta pahinta on, jos hän ei vastaa ollenkaan. Jos minä en ole enää ollenkaan olemassa hänelle. Silloin minä ahdistun ja en kestä enää. Silloin millään ei ole enää mitään väliä. Nyt siitä on kuukausi. Pisin ja tuskaisin kuukausi minun elämässäni. Voiko toisen ihmisen noin vain sulkea täysin pois elämästään?

Olen tehnyt virheitä. Kaikki tekevät joskus virheitä. Miksi minulle ei anneta anteeksi? Olen kai vain jo liian paha. Kuoreni on liian kova ja olen liian hyvä näyttelemään. Se, mikä pelasti minut vuosia sitten, tuhoaa minua nyt. Väärien valintojen tie. Viallinen elämä.

M