Tämä on ollut tämän vuoden kamalin päivä kaikin puolin. Kaikki on mennyt niin väärin kuin vain on mahdollista. Äh, ehkä auttaa, jos purkaa kaiken.

Tämä päivä alkoi mennä pieleen jo eilen. Illalla, siinä kahdeksan maissa, huomasin, että minulla on sosiaalipsykologian koe tänään. Aloin siinä sitten lukea. Meillä oli vieraita, joten ei siitäkään oikein tullut mitään. Rakastan kyllä noita yli kaksisataa sivuisia oppikirjoja. Sosiaalipsykologia on sitä paitsi mielestäni melko tylsä osa-alue psykologiassa. No, Twin Peaksiin mennessä olin saanut luettua reilu 150 sivua. Siihen lopetin suosiolla. Unta sain kuitenkin vasta yhden maissa.

Aamu ei sinänsä ollut tavallisesta poikkeava. Kidustusvälineitä vastaavat muovinpalat minun tosin piti jättää pois silmistäni. Koulussa menin tavalliseen tapaani juttelemaan T:lle. T:llä oli joku uusi ystävä, joka ilmeisesti kovin yritti teilata minut ja arvomaailmani. Poikkeuksellisesti minulle tuli todella epämiellyttävä olo koko ihmisestä. Pääsääntöisesti yritän kuitenkin aina ajatella ihmisistä hyvää. T onneksi katsoi minua ymmärtäväisesti, joten en alkanut piikitellä vastaan sille ylimieliselle tyttelille. Kävin muutamaan otteeseen kääntymässä kansliassa metsästämässä erinäisiä papereita. Erästä opettajaa metsästin myös, mutta hän ilmoitti vain, ettei tarvitsemaani monistetta ole juuri nyt, palaa asiaan myöhemmin.

Ongelmat ilmenivät toden teolla, kun aloin selvitellä lukujärjestystäni. Parku oli lähellä, kun tajusin olevani muutaman kilometrin päässä paikasta, jossa minun olisi pitänyt olla. En edes yrittänyt juosta moista matkaa viidessä minuutissa, joten ajattelin tuhlata aamuni sosiaalipsykologian viimeisiin 50 sivuun. Lintsasin siis tunnin lukeakseni toisen aineen kokeisiin. Toiseksi tunniksi ilmestyin paikalle. Opettaja ei ollut iloinen.

Seuraava tunti meni ihan ok (psykologiaa ja lempiopettajani). Ryhmänohjaustuokion aluksi ystäväni ajatteli piristää minua ja sanoi, että olen söpö tänään. Lievästi hävettää, sillä olin aivan vittuuntunut ja stressaantunut, haistatin hänelle paskat päin naamaa ja kävelin pois. Minulla oli asiaa opolle, joten seisoskelin hänen huoneensa oven takana puoli tuntia puoli minuuttia vievän kurssimuutoksen takia. Odotellessani lueskelin yliopisto-opinto-opasta (jumantsyykeli mikä sana) ja masennuin siitä. Olin myöhässä englanninkin tunnilta. Minä mitään läksyjä ollut tehnyt, joten tunti ei ollut missään tapauksessa hyödyllinen. Lopuksi saimme listan lomalla tehtävistä tehtävistä. Ihan kuin niitäkään ei olisi tarpeeksi. Tässä vaiheessa minut valtasi hillitön halu paiskata reppuni ikkunasta ulos, huutaa niin kovaa kuin keuhkoista lähtee ja repiä vain kaikki hiukset pois päästäni.

Ruokana koulussa oli janssoninkiusausta. Tiedän, ettei tarjotusta ruuasta saisi kieltäytyä (varsinkaan ilmaisesta), mutta (anteeksi nyt keittiön tädit) se oli kamalaa. En syönyt juuri mitään. Portaissa törmäsin historianopettajaan, joka tiukasti ilmoitti, ettei tule kuuloonkaan suorittaa yhteiskuntaoppia itsenäisesti. Kovasti kuitenkin vakuutti, että kurssi järjestetään ensi vuoden alussa myös. Ruokailun jälkeen oli vanhojen kokous. Kukaan ei vain kertonut minulle, ettei se koskenut minua yhtään. Paikalla oli kuitenkin pitkään etsimäni opettaja, joten jäin odottamaan. Kuten arvata saattaa, opettaja livahti huomaamattani pois. Onneksi sain hänet kiinni opettajanhuoneesta ja sen yhden kirotun lapun kopioimiseen meni häneltä kolme sekuntia. Minä pääsin matikan tunnille komeasti kaksikymmentä minuuttia myöhässä sen takia. Matikka ei sujunut, ei sitten yhtään (koska en ollut jaksanut tehdä läksyjä).

Seuraava tuntini olikin ruotsia. Tällä kertaa opettaja oli myöhässä. Minulla ei ollut kirjaa, joten olisin ihan yhtä hyvin voinut olla nekin tunnit jossain järkevämmässä paikassa. Tasapainoilin tuossa vaiheessa jo oksentamisen ja pyörtymisen välimaastossa, mutta jotenkin selvisin. Opettajan myöhästymisen takia tunnit loppuivat varttia myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Viimein neljältä olin keskustassa. Suuntasin rauhalliseksi (ja kalliiksi) tietämääni kahvilaan ja nappasin syötäväksi lähinnä ensimmäisen täyttävän näköisen lautasen, joka silmiini osui. Lohileipä. Savulohileipä. Se olisi ollut erittäin hyvä ja herkullinen, jos pitäisin savulohesta. Söin (ahmin) leivän ja kertasin samalla vimmatusti koetta varten. Onneksi tuo on sellainen aine, joka on helppo soveltaa käytäntöön, joten lukeminen kulki jouhevasti. Ilman suurempia kommelluksia pääsin viimein viideltä toiseen kouluun tekemään koetta. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä odottaa. Onneksi koe oli vain kaksi esseetä. Ei se hyvin mennyt, mutta eipä tuolla väliä.

Kotona olin siinä kahdeksan maissa. Aamulla olin lähtenyt kaksikymmentä yli seitsemän. Tällaiset päivät ovat murhaa. Kymmenen tunnin koulupäivät ovat ehkä hirveintä, mitä tiedän. Kotona huono olo jatkui, kunnes viimein tuossa hetki sitten sain oikeaa ruokaa (ööh, no pizzaa). Söin liikaa, mutta parempi kai niin. Nyt haluan vain nukkumaan. Minusta ihmisillä pitäisi olla lakisääteinen stressiraja, jonka ylittymisen jälkeen määrätään pakkorentoutuslomalle. Jatkuva päänsärky, hartialukko, ahdistus, huono olo ja pahantuulisuus eivät ole terveellisiä asioita.

talvi tulee taas
sytyttää taivaanvalot
kietoo käärinliinaansa
polttaa ihon kylmyydellään
hymyilee tuulin viisain

talvi joka on lempeämpi
kuin kesä konsanaan
talvi huokailee tarinaa
jolla ei ole enää kertojaa

menen nukkumaan ja toivon
etten enää koskaan herää
kevätpäivään raastavaan

muoto uinuu taas
pehmeissä vaatteissaan
ei tarvi odottaa
ottaa osaa kantaa kortta

jos puro virtaa hiljaa
kylmyydessä kirkkaudessa
vieraiden tähtien alla
laulaen surujaan

menen nukkumaan ja toivon
etten enää koskaan herää
kevätpäivään raastavaan

minä tulen illansuussa
isken tulta kaminaan
istun pitkään lattioita
tuijottelen talviteille

CMX: Vanha talvitie

M