Hah. Luin just Citystä, että naisten vartalot miellyttävät eniten miehiä, kun painoindeksi on lähellä kahtakahta. Minulla on tasan 22 (niin, miksiköhän?). Tekee tuollaiset jutut nannaa itsetunnolle. Ihanaa, kun voi katsoa peiliin ja todeta olevansa tyytyväinen. Minä olen ihan nätti. Se tuntuu äärimmäisen hyvältä, kun peruskoulussa kiusattiin ulkonäöstä ja ylipainosta ja kaikesta. Sellainen voittajafiilis. Näytin niille sittenkin. Minusta tulee vielä jotakin. Ihan niin kuin ala-asteen opettajani asian ilmaisi: "Kun mä katson tätä sun todistusta ja mietin sua yleensäkin, sulla on kyllä kaikki tiet avoinna. Susta voi tulla ihan mitä sä vaan haluat".

Minulla olisi mielessä eräs epäkohta, jonka haluaisin purkaa tänne, mutta nyt on liian kevyt olo sellaiselle suuttumukselle. Aihe ei ole niin akuutti, ettenkö sitä huomennakin ehtisi. Tänään on ollut niin mukava päivä. Lumi on kaunista ja olen tuntenut itseni normaaliksi. Vaikka outous on minun juttuni, välillä on ihana huomata, ettei olekaan niin erikoinen. Jotenkin sitä kuitenkin tarvitsee samanlaisia ihmisiä. Ei ahdistusta tänään (vaikka oli silti. Mutta meni ohi niin nopeasti.). Huominen vielä ja sitten alkaa koeviikkoon valmistautuminen. Minulla ei ole paineita juuri lainkaan. Outo tilanne, olen ollut koko tämän lukuvuoden hirvittävän stressaantunut. Hmm. Sille on varmasti syitä, mutta nyt on liian aikaista spekuloida niitä. Ehkä huomenna nekin.

Tänään huomasin, että olen välissä. Kun katson taaksepäin tai seuraan itseäni nuorempia, huomaan olevani huomattavasti kypsempi ja itsenäisempi. Toisaalta, varsinkin tunnepuolella käyn läpi murrosiän kuohuja aika täydellä teholla yhä. Vaikka olen hirvittävän itsenäinen (ja itsepäinen), ottaa vanhemmista irrottautuminen välillä koville. Mutta uskoisin, että tämän tiedostuksen kautta pystyn kontroilloimaan itseäni taas vähän pahemmin. Kukaan ei ole valmis 17-vuotiaana. Olen nojannut liikaa siihen harhaan omasta kypsyydestäni. Olen oikeasti monessa suhteessa teini vielä, vaikka viimeinen vuosi onkin avannut silmiäni monien asioiden suhteen. Mustavalkoisen ajattelutavan olen hylännyt kokonaan mielestäni täysin toimimattomana. Ja olen pohtinut ja katsonut asioita muutenkin eri kannoilta. Olen elänyt opettavaista aikaa. Ehkä sekin on tehnyt tästä ajasta niin kipeää: on pitänyt kohdata oman ajattelun kompastuskivet. Olen kuitenkin onnellinen. Kaikki pohtiminen on aina hyvästä. Kiitos sinulle, joka pakotit minut tähän.

M