On hirvittävän kylmä. Mä tärisen vaikka mulla on peitto. Luut ovat kuin jäätyneet oksat mun kehossa. Mun oli pakko ottaa sormukset pois, sillä hopea on niin kylmää, että nivelet särkee. Danten helvetissä on se jäätynyt järvi ja musta tuntuu, kuin se olisi mun sisällä. Mä upotin sormeni kuumaan veteen ja nyt pistelee. Mun kynteni ovat siniset, kuin niissä ei olisi kiertänyt veri pitkiin aikoihin. Tai kuin ne olisivat jäässä.

Musta tuntuu, että mä olen sairas. Mä tein testin (netissä tosin, mutta...) ja sen mukaan mulla on keskivaikea masennus. Välillä mä en kestä itseäni enkä mitään muutakaan ja mä haluaisin jotain muutosta.Välillä mulla on energiaa ja tarmoa vaikka mihin ja mä olen hirveän sosiaalinen ja teen kaikenlaista. Tekee ihan äärettömän kipeää tasapainolla koko ajan tässä välissä. Koittaa antaa tasapainoista kuvaa muille. Mun on aivan mahdotonta määritellä itseäni. "Oletko ekstrovertti vai introvertti?" on mulle vaikea kysymys. Mä tiedän, että tänään mä olen suurimman osan aikaa ollut ekstrovertti, mutta joskus mä sulkeudun itseeni aivan täydellisesti. Ja mä en syö. Musta nälkä tuntuu hyvältä. Mä olen ylpeä itsestäni, kun voin olla syömättä, vaikkei se olekaan terveellistä. Toki silloin laihtuu myös, mutta ei se ole se asia. Liian laihat ihmiset ovat rumia. Suklaata mä syön ja sitten tulee paha olo, koska mä haluan olla syömättä. Todistaa itselleni olevani vahva. Mä pidän ruuasta, mutta se kai siinä onkin se, mikä musta tekee omissa silmissäni vahvan. Joskus kun mä katson peiliin, mä näen kauniin tytön. Toisinaan mä en pysty edes katsomaan itseäni silmiin, kuiskaamaan vaan "mä vihaan sua". Mä tarkoitan sitä sillä hetkellä. Ja joskus mä mietin, että ois vaan helpompaa luovuttaa, päästää irti elämästä ja niinä hetkinä mä raavin itseäni niin pitkään, että iho on kirkuvan punainen ja sitten mä häpeän, sillä kaikki tää on hirveän itsekästä ja mä en halua olla itsekäs, vaikka olenkin silti. Ja joskus mä teen jotain, vaikka vain jotain pientä ja syyllistän itseäni sen jälkeen hirveästi. Samoin mä olen aina riidoissa mä olen syyllinen. Kaikesta tästä huolimatta mä olen ihmisille ystävällinen ja kohtelia, kerron vitsejä ja olen ahkerasti koulussa. Tää on taas tätä. Ei saa olla heikko. Pitää näyttää muulta kuin tuntuu. Koulussa on muutama  ihminen, aine ja opettaja, joiden takia mä jaksan, mutta mä en tiedä, miten pitkään mä jaksan. Mä olen kateellinen niille ystävilleni, jotka voivat itkeä, sillä mä en siihen pysty kuin hyvin harvoin ja silloinkin mä pakotan itseni siihen.

Ja musta tuntuu, että nyt mä olen vain teini, joka kaipaa huomiota ja tekee ongelmia tyhjästä. Kaikkihan angstaa joskus. Mulla on kaikki hyvin. Mulla on kaikki hyvin! Miksei musta tunnu siltä?

M