Minä olen naiivi ja pieni. Minä olen lukenut paljon ja katsellut surullisia elokuvia. Minä olen kokenut hyvin vähän ja elänyt vasta mitättömän osan elämääni. Minun käsitykseni rakkaudesta on kuitenki hyvin  SUURI. Minulla on unelma, jonka haluan toteutuvan omassa elämässäni.

Ei, minä en halua valkealla hevosella ratsastavaa prinssiä, jonka kanssa voisin ratsastaa auringonlaskuun. Minä en halua kuumaa lomaa ja intohimoa tunkkaisissa vessoissa. Minä en halua vakaata taloutta, työsuhdeautoa ja koiraa. Minä en tarvitse avioliittoa tai muun maailman hyväksyntää. Minä en halua yhteisiä harrastuksia tai samaa musiikkimakua.

Minun käsitykseni ideaalisesta rakkaudesta löytyy kirjasta, ja elokuvasta, nimeltä Täällä pohjantähden alla. Tarina lienee pääpiirteittäin selvä, en jaksa sitä sen kummemmin käydä läpi. Kumminkin, Akseli vietti sodassa ja vankeudessa kaksitoista vuotta. Kun Akseli palasi kotiin, Elina oli vastassa. Elina odotti miestään kaksitoista vuotta. Minä haluan miehen, jota olisin valmis odottamaan sen kaksitoista vuotta. Tässä nyky-yhteiskunnassa se ei tunnu tärkeältä asialta. Se vaatii työtä ja luottamusta. Kaksitoista vuotta. Se on ihan järkyttävän pitkä aika. Jos voisin kokea niin suurta rakkautta. Jos kukaan koskaan olisi minulle niin tärkeä... Se on ideaali. Mutta uskon, ettei se ole kiinni muusta kuin minusta itsestäni. Suuri Rakkaus on väärin sanottu, sillä se on nimenomaan pientä rakkautta. Omistautumista, uskallusta ja kykyä antaa itsensä täysin toiselle.

Minusta ajatus Siitä Oikeasta on hassu. Traagisella tavalla hassu. Se(kin) tekee ihmisistä laiskoja. Se on liian helppo ratkaisu. Samoin kuin kohtalokin. Heittäydytään virran vietäviksi, itse ei tehdä mitään. Rakkauden, tai minkään muunkaan, eteen ei olla valmiita tekemään työtä. Ollaan itsekkäitä ja välinpitämättömiä ja kun ei toimi, niin ihmetellään. Helppo puolustaa itseään: "ei se ollutkaan Se Oikea". Raukkaudella ja kovalla työllä voi tehdä toisesta itselleen sen oikean. Kaikki tuntuvat uskovan johonkin yliluonnolliseen, joka hoitaisi elämän heidän puolestaan.

Tuntuu pahalta saarnata tälläistä, kun en itse ole yhtään sen parempi. Olen niin kaksinaismoralisti, ettei ole tottakaan. Saatan olla ilkeääkin ilkeämpi. Mutta se on vain pintaa. Silloin kun minä rakasta, minä rakastan oikeasti. Olen äärimmäisen lojaali itselleni tärkeille ihmisille, vaikken aina osaakaan näyttää, että välitän. Tiedän, etteivät tuttuni lue tätä, mutta haluan sanoa tämän: Minua ei koskaan kannata ottaa tosissaan. Poikkeuksia on vain kaksi: "Anteeksi" ja "Minä rakastan sinua". Haluan kaikkien läheisteni muistavan tuon. (Tämä ei ollut oma ajatukseni, mutta allekirjoitan sen täysin. Kiitos J.)

Ai hitsit tuo yksi Rasmuksen biisi on nannaa. Keep your heart broken. Hunajaa korvillene, vaikken yleensä kyseessä olevaa yhtyettä kuuntele. Minun mielestä on kuitenkin tyhmää tuomita suoralta kädeltä. Ajatusmalli "Antti Tuiskun biisit on paskaa, koska ne on Antti Tuiskun biisejä" on vaan niin pömpöösi (ihanan hassu sana). Se on äärettömän kapeakatseista ja tyhmää. Tyhmää! Samoin kuin massan mukana kulkeminen ja käänteinen massan mukana kulkeminen (kaikki on sitä mieltä, että punainen on kamala väri, joten se on mun lempiväri -ajattelu) ovat jotain käsittämätöntä. Tiedän, että kuulutan aina saman asian perään, mutta vittu kyllä saa ajatella! Rasittavaa. Kun on itse lukenut niin paljon ja viettänyt unettomia öitä miettiessä, on jotenkin vaikeaa ymmärtää ihmisiä, jotka ottavat kaiken vastaan juuri sellaisena kuin se heille syötetään. Olen äärimmäisen kriittinen ja kuulutan samaa muiltakin ihmisiltä. Koulussa pitäisi joidenkin funktio-kaavojen sijasta opettaa ajattelua. Perkele.

Kulutin tänään aikaa tekemällä Helmi-sivustolla testejä. Ne olivat aivan harvinaisen hyvin tehtyjä verrattuna keskiverto naistenlehti-testeihin. Sain selville olevani mm. ruusu, valssi, femme fatale, safiiri ja Persephone. Nuo kohottavat itsetuntoa äärimmäisen hyvin. Kukapa ei haluaisi kuulla olevansa "Romanttinen suutelija" tai "Unelmien nainen!", puhumattakaan palautteestta tyyliin "Luonnollisuutesi hurmaa hänet luulemaan, että olet kuin yksi hyvistä jätkistä ja juusi kun hän nojautuu taaksepäin rentoutuneena, hän oivaltaa samalla laskeneensa omat aseensa ja jääneensä vangiksesi pysyvästi". No, hauskojahan nuo ovat, ei niitä liian vakavasti kannata ottaa. Paikoitellen kyllä osui. Esimerkiksi "Kädet ovat yleensä kylmät, mikä kertoo vaikeuksista solmia läheisiä ihmissuhteita" on varteenotettava tekosyy ongelmilleni.

Huomenna olisi filosofian koe, joten onnea minulle ja nyt tutumaan,

M