Tänään tämä ahdistaa taas. Tuntuu, etten ole edes olemassa. Minulla ei ole mitään yhteyttä todellisuuteen. Tuntuu, etten tunne ketään oikeasti eikä kukaan tunne minua oikeasti. Olen yksin ja tänään myös tuntuu siltä. Ahdistaa tämä oman elämäni tuhlaus, vaikka tiedän, että se tunne tulee ympäristöstä (kuka oikeasti voisi määritellä, mitä on "elämän tuhlaus"?). Olen paossa oman mielikuvitukseni perimmäisessä nurkassa ja nyt yhtäkkiä en pääsekään pidemmälle. Putoan. Tajusin, että ottamalla koko ajan lisää kursseja ja muita koulutöitä, koitan vain täyttää tyhjyyttä sisälläni. Pelkään sekoavani.

Minua tärisyttää. Vaikka hän on ajatuksissani päivittäin, yleensä silti unohdan, että hän on oikeasti olemassa. Yhtäkkiä se tulee silmieni eteen. Lyö minulta ilmat pihalle. Hän elää tuolla jossain omaa elämäänsä, hän on muuallakin kuin minun päässäni vain. Pelästyin taas ihan hirveästi. Mitä minä pelkään? Miksi minä tärisen? Hän on kuitenkin vain ihminen. Minä uskon hetki hetkeltä enemmän ja enemmän, että hän on vain minun omaa illuusiotani. Ehkä totta ovat vain kasvot. Ehkä eivät nekään. Minä en tiedä, mikä on totta. Minun pitäisi luopua hänestä, tai unelmastani, se vain satuttaa minua. En pysty. Olen liian pieni, uskon liikaa onnellisiin loppuihin. En osaa jättää tätä näin kesken, vaikka hän luultavasti tuntee toisin.

Ystäväni pelästytti minut. Häntä sattuu, enkä minä osaa sanoa muuta, kuin olevani pahoillani. Se on totta. Olen hirvittävän pahoillani hänen puolestaan, enkä osaa sanoa muuta, kuin maailman kuluneimman lauseen. Olen huono ystävä. Haluaisin olla hänen tukenaan, mutta en osaa. Pelkään liikaa läheisyyttä. Minua itkettää, hänen puolestaan ja omasta puolestani.

Missä minä olen? Olen kadottanut itseni. En uskalla luottaa, välittää tai olla rehellinen. Miksi minussa on piilossa näin paljon haavoja. Miksi ne eivät parane? Kaikesta on kuitenkin monta vuotta. Olenko minä lopun elämääni näin kyyninen ja kylmä? En halua. EN HALUA! EN VITTU HALUA!!!. Haluan olla lämmin ja hyvä. Haluan rakastaa ja että minua rakastetaan. Onko olemassa ketään, joka kestäisi minun pahuuteni ja kaivautuisi läpi kuoreni? Kukaan tuskin haluaa löytää minusta mitään, mitä ei voi päältä päin nähdä. Ei näin likaisen kuoren alla voi olla mitään kaunista. Teeskentelyn verkko. Minä hukun.

Jos joku ystäväsi antaisi sinulle puukon ja sitten kääntäisi sinulle selkänsä ja sinä löisit häntä välittömästi, uskaltaisitko sinä enää koskaan antaa kenellekään puukkoa ja sen jälkeen kääntää selkäsi?

M