Tänään on ollut ihan pientä apaattista kohtausta lukuunottamatta erittäinkin hyvä päivä. Minä olen ollut sosiaalinen ja puhelias, ihan oikeasti taas kiinnostunut maailmasta ympärilläni. Se onnistuu, kun taas pystyn sulkemaan silmäni tulevaisuudelta, elämään haaveissa. Tälläiseen voisi jäädä pidemmäksikin aikaa saan ainakin omasta mielestäni ihan hirveesti aikaiseksi.

Toisaalta, on niitä lieveilmiöitäkin. Hetkeäkään ei voisi olla paikallaan, nytkin jalat tärisee ja vispaa. Ajatuksetkin harhailee, selvä muutos keskittymiskyvyssä. Mun pitää oikeesti keskittyä, jos haluan olla paikallani. Jos koitan olla paikoillani, tulee sellainen ahdistus. Alkaa tiedostaa esimerkiksi oman hengityksen. Jalat lähtee väkisinkin liikkeelle. On tää silti sata kertaa mukavampi tunne kuin alkuviikosta.

Väsymys alkaa kuitenkin vähitellen vallata mua. Musta tuntuu, että mun pitää tänään tehdä mahdollisimman paljon, huomenna mä en välttämättä enää jaksa. Mutta en halua pilata hyvää mieltä stressillä. Nukkuminen on edelleen ainut, mitä mä haluan.

Eilen oli kymmenen tunnin koulupäivä ja se oli aivan kamala. Tänä aamuna en olisi viitsinyt nousta ollenkaan, mutta nousin kuitenkin. Hyvällä mielellä. On  varmasti paha asia sulkea silmänsä kaikilta ongelmilta, koska ne palaavat aina. Ja kun monta ongelmaa iskee yhtä aikaa, se ahdistus on aivan suunnaton. Pelkään sitä, mutta tavallaan myös toivon. Kun on näin hyvä olo, ei koe, että jotain olisi vialla. Silti en pääse eroon siitä tunteesta. Ehkä tää kaikki johtuu vain siitä, että mä luen psykologiaa. Aina varoitellaan siitä, että alkaa nähdä itsessään kaikki sairaudet. Tosin mikään ei voi viedä pois sitä, että mä olin masentunut, olen ollut useinkin. Kun katsoo sitä tästä mielentilasta, sen huomaa. Kuoleman pohtiminen ja täydellinen mielenkiinnottomuus kaikkea kohtaan ei ole normaalia. Eksynyt olo lisää myös pahaa oloa.

Oon syönyt tänään melkein levyllisen suklaata. Jossain vaiheessa iskee se huono omatunto. Toivottavasti ei nyt hetkeen. Mutta oon muutenkin syönyt tänään ihan hirveästi. Ihan liikaa. Ruokahalu on palannut. Kai joku voisi pitää sitä positiivisena. Mä taas pelkään lihomista. Mä olen ihan hoikahko, mutta oon ollut tukevassakin kunnossa. Mä en halua takaisin siihen.

You tear pages off from your diary
ashamed, of fucking everything
unable to erase a demon
and where's everybody when you need them?

Alone alone in your cold and your hunger
you still choose to hide from the sun
with those eyes sharp like diamonds
and you still can't brake out from your prison

Keep away, keep away from joy
it's what got you here in the first place
can't you cry, out your misery, into a hole and leave it there

Siiri Nordin: Of Joy

Mulla on vankila. Se on mun pään sisällä. Sen vankilan seinät ovat vääristävää lasia ja peliä. Ja ne vaihtuvat. Kaikki näyttää aina hieman erilaiselta, riippuen mielentilasta. Tai ehkä mielentilani riippuu siitä, minkälaisten lasien läpi katson maailmaa. Hukun maailmaan. Tiedän, etten voi elää oman pääni sisällä, mutta olen viettänyt siellä liian paljon aikaa. Kun on kerran luonut itselleen täydellisen maailman, sieltä ei voi niin vain karata. Eikä edes halua. Koskaan ei halua karata ennen kuin on liian myöhäistä. Sinä hetkenä, kun tajuaa unelmoineensa ohitse oman elämänsä, haihatelleensa sokeana, haluaa vain kadota. Kun tietää, että kaikki on omaa syytä. Voisimpa selittää asiat niin, että ne kerrankin pitäisivät paikkansa aina. En minä tahallani vaihda mielipiteitäni, enkä miellyttääkseni. En voi koskaan selittää, miksi minä olen tälläinen. En osaa. En tiedä. Näkevätkö muut ihmiset tämän? Vai ajattelevatko he jotain muuta? Pitävätkö he minua tavallisena tyttönä? Olenko minä tavallinen tyttö? Ehkä tämä on vain osa aikuistumista. Ehkä kaikki tuntevat näin. Se ajatus on liian kipea ja lohdullinen ajateltavaksi. Elämä on kärsimystä.

M