Minä olen outo. Ehkä tämä kuuluu tähän ikään, mutta nyt on todella pirteä ja puhdas olo. Mietin jopa, josko sitä jotain söisi. Kohta laitan iloista musiikkia soimaan, kunhan jaksaisin vetää vaatteet päälle. Se on tässä se ylivoimaisen raskas seuraava vaihe. Pelkkä pyyhe päällä on kivaa. Ja seuraavaksi kiskon alusvaatteet ja olen niiden kanssa hetken aikaa. Sitten vähitellen sukat, housut, paita... Harmi, että on näin kylmä. Taidan kuitenkin laittaa sen musiikin ennen vaatteita.

Tänään pitää kirjoittaa sosiaalipsykologian essee. Olen hukannut aihelapun. Hmm. Löydän sen, pakko löytää. Ihanaa olla kotona vielä. Ei aikaisia herätyksiä, ei outoja ihmisiä (vielä suihkussa mietin angstissani, että olisi kyllä pirun paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi olla tekemisissä yhtään kenenkään kanssa). Haluan teetä. Olen teen suurkuluttaja.

Tänään minä kaivan vanhoja valokuvia ja vertailen omaa muutostani. Pitkät vaaleat enkelikiharani (eli tuhannen voltin tukka, kuten ne yläasteella tunnettiin) korvasi sotkuinen ja aivan yhtä kihara irokeesi. Vittusaatana minä vihaan kiharoita, eikä niille voi koskaan yhtään mitään. Kaljuksi voisi ajaa.


Palatakseni aiempiin väitteisiini, irokeesi ei todellakaan ole sitä mitä yleensä käsitetään hyväksytyllä. Se oli vain sellainen, joka oli pakko tehdä. Minä todellakin inhosin niitä pitkiä hiuksia, vaikka monet niitä kehuivat (ihan kuin minusta olisi sekään ollut kivaa, että tuntemattomat ihmiset tulevat koskettelemaan päätäni). Siis kun on perseeseen asti paksua kiharaa, se vaatii aika paljon hoitoa. Plus tietysti kaikki se haukkuminen. Ystävieni mielestä se oli vuosisadan paras idea, joten mikäs siinä. Koti räjähti, tottakai, sen jälkeen. Minä olen nyt itse tyytyväinen. Kun on kuusitoista vuotta ollut samanlaiset hiukset, sitä kaipaa muutosta. En ole koskaan edes värjännyt hiuksiani.

Hmm. Tästäkin alkaa jo vähitellen näkemään sen raivostuttavan asian, että jos joku asia on minulle tosi, se saattaa silti venyä ja joustaa. Se on sitä epämääräistä ailahtelua, joka tulkitaan miellyttämishaluksi ja mielipiteettömyydeksi.

Se oli kieltämättä romahdus, että koko lapsuuden oli enkeli hiusten takia ja sitten yläasteella mörkö, hagrid, peikko, mikä milloinkin. Moniin vuosiin en ollut muuta kuin hiukset. Hiukset ovat minulle arka paikka. Ainut mihin suhtaudun vakavasti, kuten minulle on väitetty.

Löysin psyka-lappusen. Hmm. Nyt iski laiskuus. Noiden esseiden palautuspäivä on vasta 1.3. Tässähän on hiihtoloma ja kaikkea vielä ennen. Hähhää. Olen laiska. Tänään on mun lomapäivä. Tosin tuo aihe "Konformistisuus ja erilaisuuden hyväksyminen" kuulostaa hyvältä. Paitsi mitä vittua on konformistisuus?


Kävelet mun kanssa alle sillan harmaan
Sataa vettä, et tahdo jäädä tähän kastumaan
tahtoisin ottaa susta vielä kerran kii
Ihan niinkuin aina ennenkin

Eilen oli tavallinen perjantai
Ystävien kanssa mentiin kaupunkiin
Mutta kesken kaiken sä mua suutelit
Surullisesti sä sanoit hyvästi

Ilta tummenee, on pimeää
Niin paljon kertomatta jää
Kyyneleet silmäni hämärtää
Sut lasiseinän takaa nään

Tästä lähtien me ei olla yhdessä enää
Sä jätät mut että et muhun kiinni jää
Sä sanoit että tahdot vielä huomispäivän jakaa
Nyt on se huominen, me hiljaa istutaan

Ilta tummenee...

Mutta aika näyttää, vielä rakkaus nousee haudastaan
Mä palaan liput liehuen, sä silloin tulet katumaan
Sä että noin vain katoat varjoihin kaupungin
Ja jätät mut tähän niinkuin sanat hukkuu kyyneliin

Tehosekoitin: Aika näyttää

Ihanan aivotonta. Ensin piti laittaa Luuserin sanat, mutta ne olisivat olleet liian masentavat tähän aamuun. Hitsit jos olisin kuullut sen biisin jo monta vuotta sitten.

M